perjantai 22. kesäkuuta 2018

Kesä 2017: Savonlinna.

TIISTAI 6.6.2017: Savonlinna ja Olavinlinnan tunnelmia


Savonlinna. Olavinlinna. Erittäin kannattava ja sivistävä reissu.

Me ei oltu koskaan ennen käyty Savonlinnassa ja koska meidän viime kesän plääni Keijon kanssa oli käydä mahdollisimman monessa meille uudessa paikassa ympäri Suomea, halusimme jollain tavalla yrittää päästä vierailemaan siellä. Koska Savonlinna ei sijainnut kovinkaan kaukana Mikkelistä, keksimme yhdistää nämä kaksi reissua samalle ajankohdalle. Mikkelin majapaikan isäntä suositteli meille myös vierailua Puumalassa ja kävimmekin siellä ennen Savonlinnaa. Tsekkaa Puumala-postaus tästä!


Kuten Puumalassakin, niin oli melko nättiä täälläkin.


Mulla ei ole taaskaan kauheasti kertomista Olavinlinnasta vaikka ehkä pitäiskin olla, mutta en muista enää puoliakaan meidän esittelykierroksesta, joten haluan ottaa erään aiheen esille, josta jo Instagramissani puhuinkin.


Kärsitkö pahasta blogger’s blockista? Onko sinulla lähes 20 keskeneräistä luonnosta?
Rasahtiko rusinat ja pärähtikö perunat?

Tässä on Emilian parhaat vinkit pahasta blogger’s blockista selviytymiseen:


1. Katso kauhulla kasvavaa luonnosten määrää kuukausi kuukauden perään ja lamaannu totaalisesti. Kierähdä pieneksi palleroksi sängynpohjalle, vieräytä pari kyyneltä poskelle ja pysy siellä omassa itsesäälipallerossa henkisesti muutama kuukausi.


2. Oivalla eräänä kauniina kesäisenä päivänä, että elämästäsi puuttuu jotain. Jokin luova harrastus, joka täyttää tyhjiötä sisälläsi. Elämässäsi on hyviäkin asioita, mutta myös stressiä ja huolia, joten kaipaisit jotakin paikkaa, johon purkaa omia ajatuksia ja fiiliksiä asioista. 


3. Tajua että sullahan on koko ajan ollut sellainen. Jo kohta 7 vuotta. Olet vain unohtanut palata sen pariin. Tai sitten et VAAN OLET AJATELLUT SITÄ JOKAIKINEN PÄIVÄ. Sulla on kuvia, sulla on muistoja ja ihan asiaakin jopa, mutta ei aikaa/viitsimistä/jaksamista/energiaa. Huoahshasg.


4. Kirjaudu sisään Bloggeriin ja lamaannu uudestaan luonnosten määrästä. 19 luonnosta. That's a... a whole lot of posts to write. (okei parikolme niistä on sellaisia, joita en aio julkaista ja hymiö-shortcutteja, MUTTA SILTI) Myöskin muistelet mielessäsi kaikkia menneitä kivoja tapahtumia, joista myöskin haluaisit kirjoittaa blogiisi... mutta kuvia on liikaa. LIIKAA. Et halua valita kaikista 12896714861 kuvasta niitä parhaimpia feivörittejä. Ei. Eieieieiei EI.


5. Kokoo ittes puppe ja lataa ne kuvat (eikä sitten tarvii ihan kaikkia ladata, ota ne parhaat sieltä vaan mitkä miellyttää eniten sun silmää) ja kirjoita ihan mitä vaan tekstiä niiden ympärille. Ei tarvitse edes olla pitkää tekstiä tai kuviin liittyvää, KUNHAN KIRJOITAT.


6. Jos loppuu omat asiat kesken niin pölli toisilta blogisteilta haasteita, joiden avulla keksit helposti asiaa lisää. #puumalapostaus


7. Tee olosi mahdollisimman mukavaksi. Ota lasillinen lempparijuomaasi, napostele jotain pientä hyvää, joka ei sotke näppäimistöä, ja anna kevyen Netflix-hömpän pyöriä taustalla tai kuuntele inspiraatiota buustaavaa musiikkia. Itse suosittelen katseltavaksi Frendejä ja Brooklyn 99:ä.


8. Kirjoita postaus valmiiksi ja julkaise se.


9. Innostu taas kirjoittamisesta ja hyökkää seuraavan luonnoksen kimppuun.


10. Toista kohta 8 ja sitten kohta 9.


Kun olet vihdoin valmis, ripusta tapparasi, tikarisi ja taistelukypäräsi ja voit ottaa rauhallisemmin.

Sitten kohti uusia postauksia ja haasteita!


Tässä oli muistaakseni muutaman metrin pudotus ja ainut tapa päästä alas oli kuvassa näkyvä köysi. Jos olisin elänyt tuossa linnassa 500 vuotta sitten, multa olisi kokonaan jäänyt näkemättä kyseinen varasto. #jänishousu


Mää tykkään todella paljon vanhoista ikkunoista ja ovista. Ja muutenkin vanhat esineet ja paikat kiehtovat todella paljon. Sitä yrittää kuvitella ympärilleen millaisia ihmisiä on asunut ja käynyt kyseisessä paikassa sen parhaina aikoina. Millainen ihminen on katsonut tuostakin ikkunasta ulos? Mitä hän on miettinyt katsoessaan ulos?


Ehkä hän on miettinyt kuinka kaunista ulkona on. Tämä näkymä ei tainnut olla juuri tuosta ylläolevasta ikkunasta, mutta kuitenkin.


Vanhojen rakennusten käytävätkin ovat jännittäviä. Tämä käytävä oli matala ja kapea. Ja kaikki portaat oli epätasaisia ja piti ottaa korkeita askelluksia. Tuntui mukavasti pohkeissa seuraavina päivinä. Pientä nähtävyyskuntoilua!


Siinä on kuulkaas pojat ja tytöt mennyt tippejä vähän väärään paikkaan.


Ehtaa nyky-Savonlinnaa linnan ikkunasta.


En tiedä onks muilla tätä samaa, mutta mun on pakko ottaa kuvia kaikesta mikä näyttää kiinnostavalta






Tämä on kovin zoomattu kuva, mutta siinä nökötti hauskasti linnan edustalla lintu pesimässä.


Tämä oli kyllä yksi rennoimmista ja kauniimmista roadtrip-kokemuksista viime kesänä. Kaunis Puumala ja historiallinen Olavinlinna samana päivänä. Yksi kesän 2018 tavoitteista olisi kokea samanmoinen päivä kuin tämä oli.

The saga continues...

torstai 7. kesäkuuta 2018

Kesä 2017: Puumala.

TIISTAI 6.6.2017: Puumala - Saimaan kaunein, Suomen kuumin

Spottaa Hulda!
Puumala on yksi söpöimmistä pikkukunnista, mitä olen nähnyt. Heidän kuntansa mainoslausekin kuuluu: Saimaan kaunein, Suomen kuumin. Tuona päivänä kun kävimme siellä, oli kyllä meleko kuuma ilma. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja teki kovasti mieli kylmää juomaa ja jäätelöä.




Nauttikaa kuuman Puumalan kuvista samalla kun minä kerron teille synneistäni. Haaste on straight up pöllitty Ian Colour me ! -blogista.

Crochet & knit graffitis - my favourite kind of vandalism.
Herkuttelusyntini…

Nutella ja muut hasselpähkinälevitejäljitelmät. Voisin syödä sitä pelkästään suoraan purkista. Ja monesta purkista. Se on ku ottaa sitä yhden lusikallisen, niin yhdestä tulee kymmenentuhatta. Epäilen vahvasti mm. Nutellan olevan syy yhtäkkiseen lihomiseeni. Söin sitä meinaan vähän liikaa viime keväänä/kesänä. Minettijäätelön Nutella-jätskiä voisin kyllä silti syödä edes yhden annoksen tänä kesänä! Ja VAIN yhden. Muuten lähtee kaikki käsistä.

Tämä oli myös yksi viime kesän herkuttelusynneistäni: Super Laku (vai oliko Salmiakki, en muista enää).

Ihonhoitosyntini…


Mää oon kyllä pyrkinyt pitämään kasvojeni ihosta todella hyvää huolta, koska nykyään se on todella armoton: yksikin unohduslipsahdus ja se on 1-5 räjähdystä leukaan, nenään ja poskiin. Ehkä sen takia, koska kaikki huomioni menee kasvoihin, unohdan koko muun kropan. Olkoon se suuri ihonhoitosyntini. En muista, koska olisin viimeksi rasvannut koko vartaloni. Tarvis kyllä, välillä kropan iho rutisee ja kutisee kuivuuttaan, varsinkin kylminä aikoina. Jalkoja rasvaan joskus harvoin, vaikka todellakin pitäisi viikottain (ellei jopa päivittäin) diabeteksen takia. Täytyy pitää noi kantapään halkeilut ja säären ihon kuivuudet kurissa.


Siivoussyntini…

Minä VIHAAAAAAAN imurointia. Inhoon yli kaiken, kun jotain pölyä ja hiuksia ja kakkaa tarttuu niihin harjaksiin eikä suostu menemään heti itse imuriin ja sit laahaan semmosta pölyhiuspalleroa mukana ja yritän sen läpi imuroida muuta. Inhoan kun pitää vaihtaa asetuksia kun alkaa imuroida mattoa ja sit taas hetken päästä lattiaa (meillä taitaa olla sellanen Lux-imuri, jossa on automaattitoiminto tälle vaihdolle, mUT SILTI). Inhoan imurin ääntä ja sitä kun pitää siirrellä kaikkee pois tieltä. Inhoan kun pitää vaihtaa pistokepaikkaa, kun se LIIAN LYHYT JOHTO ei riitä koko kämpän jokaiseen nurkkaan.

Pölyjen pyyhkiminen on myöskin ärsyttävää, ellei käytössä ole semmosta Swifferiä, joka muka vaan siirtää pölyä eikä oikeesti pyyhi sitä. Kyllä se kuulkaa pyyhkii vallan mainiosti niin. Enemmän se siirtää pölyä kuin kostea rätti. Se vaan muuttaa pölyn märäksi ja kokkareiseksi.

Eli toisin sanoen kaikki mikä liittyy pölyyn ja semmoseen ei-likaan minkä saa kostealla rätillä helposti pois, niin HYI.

En halua myöskään enää ikinä tiskata käsin.

moooii!
Ystävyyssyntini…

Olen todella huono pitämään yhteyttä ja järjestämään näkemisiä. Aina luulen, ettei ketään oikeesti kiinnosta nähdä mua tai ettei kellään oo aikaa nähdä mua ja että mää oon ainut nolife maailmassa tällä hetkellä, jolla on aina kalenterissa tilaa. Tosin joskus välillä jostain puskista tulee jotain ihme kuukausia, kun ei sit käykään mikään päivä, kun yrittää jollain porukalla sopia näkemistä. Koen etten osaa keksiä mitään tekemistä ja sit tulee olo, että jos mää haluan nähdä jotakuta, niin mun pitää keksiä se että mitä tehdään ja mihin mennään. En tykkää järjestää yksin mitään enkä ehdottaa mitään. Mietin liikaa kaikkia taloudellisia ja sijainnillisia aspekteja. Oon ennen ollut todella tunnollinen viestiin vastaaja, mutta en enää. Nykyään saattaa mennä niin, että jos oon vaikka huonossa paikassa tai just herännyt, niin en vastaa heti ja ajattelen, että vastaan kohta. Sit saattaa mennä tunteja ja kunnes seuraavan kerran avaan Whatsappin, mun silmät laajenee kauhusta ja alan laatia paniikissa kilometriesseetä "anteeks kun kesti vastata, olin huonossa paikassa kun sain sun viestin ja sitten unohdin koko jutun blablablaablaa...".

Yksi ehkä isoin asia on kuitenkin vaan yksinkertaisesti se, että mää oon ambivertti varustettuna introverteillä kausilla. Mää yleensä haluan nähdä ihmisiä säännöllisen epäsäännöllisesti ja oon elämäntilanteen salliessa hyvinkin avoin näkemiselle, mutta nyt mulla on ollut menossa yksi pisimmistä ja pahimmista introkausista ikinä enkä osaa sanoa kunnollista syytä. Oon jatkuvassa valmiustilassa talonmyynnin takia ja se väsyttää mua, koska ikinä ei tiedä, koska se muuttorumba alkaa ja lähtö tulee. Mulla on myös ollut pieniä terveydellisiä ongelmia, jotka menee yhtä nopeasti ohi kun tulee ja öäh.

Koittakaa jaksaa mua. ♥

Siis kattokaa näitä maisemia!
Hiussyntini…

Mää en edes tiedä, mutta jotain on vialla. Mun hiuspohjassa on paha rasvaisuusongelma. Se helpottaa hetken, kun värjään tyven, mutta esim. nyt mun tyvikasvu ei edes ole kovin pitkä ja silti tää rasvoittuu liikaa, vaikka olisin käynyt edellisenä iltana suihkussa. Yleensä käyn siis iltaisin hiuspesulla, mutta joskus kun pesen hiukset aamulla tai päivällä, niin ne pysyy koko päivän suhtkoht puhtaina ja raikkaina. Joskus illasta saattaa lössähtää.

Mää myös oon laiminlyönyt mun latvojen hoitoa. Mää käytin ennen superihanaa System 4-suihketta mun hiuksiin, varsinkin aikoina kun suoristin mun hiuksia melkein joka päivä. Se pelasti mun hiukset, kun otin suoristuspermanentin 2010. Olis ihana saada ostettua sitä tai jotain muuta samankaltaista hiustenpelastajaa. Käytin ennen kaikenmaailman colour/repair/volume boost-hoitoaineita ja shampoita, mutta huomasin lopulta, että mitä mun hiukset oikeasti tarvitsee: kosteutusta. Nyt oon siis oikeilla jäljillä hiusten hoidossa. Pitäisi vielä selvittää rasvaisuusongelma.

Tämä oli todella hyvää perusruokaa.

Pukeutumissyntini…

There isn't any. I'm a true fashionista.

Ok, here goes... Unohdan välillä värien olemassaolon ja pukeudun pelkästään mustaan (black is awesome though), yhdistän mustavalkoisissa asuissa liikaa erilaisia kuvioita (ks. viimeisin asupostaus), en välitä kengistä enkä laukuista kovin paljoa (kunhan on mukavat kengät ja kunhan on musta ja suht siro laukku I'm all set), sorrun joskus ostamaan vaatteita vain siksi koska halvalla saa (vähemmän nykyään) ja joudun huomaamaan etten olekaan käyttänyt kyseistä vaatetta tai oivallankin myöhemmin että täähän olis nyt tosi jees, mutta sE EI ENÄÄ MAHDU MULLE. Also mää hamstraan koruja ja lopulta käytän pelkästään mun Uhanoita. (Psst, terveisiä Uhana Designin naisille: teidän tavoite tehdä mahdollisimman monikäyttöisiä ja uniikkeja vaatteita ja koruja TOIMII)

Oliskohan siinä ollut kaikki. Vielä on yksi asia, joka vaivaa mua, mutta voiko se olla synti, jos se on ainoastaan rahasta kiinni: haluaisin ostaa enemmän kestäviä, laadukkaita vaatteita ja mielellään suomalaista designia. Tietysti se maksaa maltaita kaltaiselleni pienituloiselle freelancerille, but a girl can dream. Nimim. jonain päivänä haluan omistaa Uhana Designin Green Leaves tai Kesä-mekon. Toisaalta haluaisin alkaa kannattaa vaatelainaamoita. Sekin on paljon kestävämpää kuin jatkuva kulutusmeininki. Kirpparit on toistaiseksi hyvä juttu sekin.

keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Kesä 2017: Mikkeli.

SUNNUNTAI 4.6.2017: Matkalle Mikedoniaan

Pakollinen lähtöselehvie!
Nyt on taas semmonen homma, että nyt on yö ja mulla on asiaa. Mää en osaa oikein kertoa kummempia asioita viime kesän Mikkelin reissusta, joten tämä olkoon hieman erilainen postaus. Haluan antaa itseni pohtia asioita.


Pakollinen autoselehvie ennen lähtöä!
Oon miettinyt viime aikoina ulkonäköön liittyviä asioita. Mä olen lihonut puolessatoista vuodessa yli 10 kiloa. Mies ja jotkut muut väittää, että se ei näy. Toisaalla olen kuullut suoran kysymyksen, että olenko raskaana vai olenko vain lihonut. Varsin mieltäylentävää, eikö?

Lapset pyydysti nuijapäitä.
Myös mun naama on huonommassa kunnossa kuin mitä se on ikinä ollut teininä. Kyllä mulla finnejä oli silloin aina yksikaksikolme kerrallaan vuoroittain vuoronperään, mutta ne parani nopeasti poksahdettuaan ja arpia ei juuri jäänyt.

Saalis.
Nyt mää en enää tiedä mitä mun iho haluaa. Mun naama on välillä niin kipeä, että tekee mieli napsia särkylääkettä ja hävettää kulkea ulkona, kun ei meikkikään enää peitä semmosia halkaisijaltaan 5 cm kokoisia punaisia kuhmuja tai röpyliäisiä rupia.


Joskus mun naama on jopa pahempi päivän meikittömyyden jälkeen, koska rupia on tosi kiva nyppiä ja repiä auki ja on niin helppo hiplata ihan huomaamattani naamaa, kun siinä ei ole mitään mitä voisi vahingossa sotkea. Jos onnistun olemaan muutaman päivän putkeen poistumatta kotoa (koska minä en ole mennyt ihmisten ilmoille ilman meikkiä 10 vuoteen, paitsi kerran lenkille ja sillonkin oli isot aurinkolasit päässä), se saattaa auttaa. Ja suupielet on ku Heath Ledgerin Jokerilla. Voisin kysellä kaduilla ihmisiltä ”Why so serious?”.



Olen kuitenkin huomannut omassa ajattelutavassani suuren muutoksen. Ennen mun tavoitteena oli näyttää hyvältä muiden vuoksi. Olla hoikka, olla aina laitettu, vaatteet viimeisen päälle, hiukset suorana, koska kiharat eivät olleet muotia. Oli aika, jolloin suoristin hiukseni jokaikinen päivä. Oli mahtavaa, jos sain kehuja mun ulkonäöstä, vaatteista ja hiuksista. Se oli suorastaan tärkeää. Liian tärkeää.


Metsälenkkiä.
Noh, edelleenkin se on ihan kiva kuulla, jos olen onnistunut kasaamaan toisten silmiä miellyttävän asukokonaisuuden, saanut laitettua hiukset ja meikin jonkun toisen mielestä nätisti. Se on aina mukava kuulla. Mutta nyt mää teen sen vain ja ainoastaan itseni takia. Mää tykkään meikata ja mää RAKASTAN valita mun vaatteet ja asusteet niin, että värit sopii toisiinsa. Se on paras tunne ikinä, kun osaan löytää tuolta kaapista asun, joka tuntuu ja näyttää minusta itsestä hyvältä.


Sanoivat tätä satumetsäksi.
Olen huomannut myös, että käytän ehkä tasan kerran yhtä asua ja sitten kokeilen seuraavan kerran toista variaatiota. Se on yksi syy miksi haluaisin ikuistaa kaikki asuni, koska toista kertaa ei välttämättä tule. Ainutkertaisia tilaisuuksia. Se on vähän kuin minkä tahansa muun luovan harrastuksen kanssa: toista täysin samanlaista käsityötä tai piirustusta ei enää tule. Tämä on kai sitten mun oma luova harrastukseni.



Kehut ja kiitokset omista taidoista, hyvistä ominaisuuksista ja teoista. Ne ovat nykyään paljon tärkeämpiä kuin ulkonäön kehuminen. En meinaa nyt tällä sitä, että janoan kehuja ja kerjäisin niitä. Mä haluan aina, että ihmisten kehut ei oo mitään nauhoituksia vaan aitoja. Mutta mieluummin mää kuulen itsestäni sanottavan, että mää olen empaattinen, rehellinen ja vaikka että teen hyviä kaurakeksejä kuin että mulla on kauniit pitkät hiukset tai nätti hymy. Koska mitä mää tekisin nätillä hymyllä tai kauniilla hiuksilla, jos olisin persoonaltani läpimätä?



Tässä kohtaa tulee vähän semmonen fiilinki, että mun teksti ei sovi kuvien kanssa.
Vaihdanpa toisen vaihteen silmään!


Oon viime aikoina lähinnä tehnyt töitä millon sattuu, syönyt millon sattuu (ja mitä sattuu (ihmekös että lihon)), ja halunnut kirjoittaa blogia. Plus mua vähän ahdistaa vieläkin luonnosten ja ladattavien kuvien määrä ja valinta. If only I knew how to take less photos... Haluaisin yksinkertaistaa elämää siinä(kin) suhteessa. Vaikee valita tuhansista maisemakuvista ja selfieistä ja asukuvista että minkä laitan. #ensimnäisenmaalimanonkelmia


Niin monta asiaa tekemättä. Aikaa olisi, mutta ei sitten mitään muuta. Energiaa, jaksamista, inspiraatiota, viitseliäisyyttä. Mitä mää oikein teen päivät pitkät nykyään?

Enpä paljon mitään.


Ai niin ja tiedättekös mikä oli kans äskettäin? Ikuisuussota. Ja minä olen TRAUMATISOITUNUT. Okei en ehkä niin pahasti enää, mutta meni mulla viikko siinä selvittäessä päätä. Okei kaks, koska olen näköjään myös itsetuhoinen: minä kun menin viikon päästä katsomaan uudestaan. Olen palannut traumojeni pariin lukemalla sivukaupalla teorioita, nauramalla ja itkemällä osuville meemeille ja kuuntelemalla Alan Silvestrin henkeäsalpaavaa soundtrackia. Voiko olla mahdollista rakastaa ja vihata säveltäjää samaan aikaan?


Pysähdytäänpäs tähän. Tässä on niin kivat värit. Eri sävyjä vihreää, sinistä ja violettia kukkaa, ruskeita puita, värikkäitä taloja sekä mielenkiintoisia asetelmia ja sommitelmia. Works for me!


Julle on yks parsaimmista koiroista!


Lisää nättiä ja kiintoisaa maisemaa.



Mulla on semmone on/off-koirakuume tällä hetkellä. Enemmän off-asennossa just nyt. Olis kyl aika ihanaa, että olis semmonen karvainen ja pörröinen terapeutti kotona, ja se myös pakottais mut ylös, ulos ja lenkille. Muuuutta siihen liittyy niin paljon muutakin ja se painaa just nyt enemmän vaakakupissa kuin söpöys ja seurantarve.


Mikkeli on kyä aika mösö kaupunki.



WHOO'S A GOOD BOIII!?


Vihreä väri on kyllä uus lempiväri. Ihan vaan näiden sävyjen takia.


Niin hyvää luuta.


Meillä ei oo vielä kesälle kauheesti suunnitelmia, mutta olis ihana käydä taas eri paikoissa kattelemassa ja fiilistelemässä ja ottamassa ehkä pari kuvaa. Ja tietysti kaikista tärkeimpänä: nähdä meidän rakkaita ystäviä.


Valpas.


Näistä kuvista tulee muuten ihan justiinsa vuosi. Itse asiassa taisi tulla jo. Me lähdettiin tälle reissulle 4.6. ja tultiin kotio 6.6. Hyvänen aika. Eli kun jotain kivaa tapahtuu ja kuvia on paljon, mulla menee approximately vuoden verran saada postaus ulos. Oi voi.

Edelliset kuvat (paitsi tietysti Jullen kuvat) otettiin kuvassa näkyvästä Naisvuoren näkötornista.
Tiedättekös kanssa mitä ihmiset? Se on nyt silleesti, että tänä yönä olen saanut valmiiksi 3 postausta. Kyllä, kolme. I'm on a roll!

Apparently a very tired couple.
TIISTAI 6.6.2017: Off to our awesome road trip!


Ex tempore pyrähdys kannatti. Ollinmäen Viinitilalta tarttui mukaan todella maukkaita juomia, alkoholillisia sekä alkoholittomia.


Pistohiekassa oli aiiiivan upeita maisemia! Tuntui jopa kuin ulkomailla olisi ollut, kun näkyi paljon tällaisia pieniä saariplänttejä. Plus sää oli aurinkoinen ja kaunis.


Jos kuvaan vain saisi vangittua myös äänet, hennon tuulenvireen ja lämmön...


En uskaltanut riskeerata mun puhelinta, kun oli äskettäin käynyt taas pieni äksidentti sen kanssa, mutta tuolla näkyy pieni polku vedessä tuonne saarelle. Me käveltiin sitä pitkin sinne ja huomattiin, että sinne ollaan rakentamassa taloa. Siellä ei kuitenkaan ollut ketään, joten vältyttiin noloilta tilanteilta.


To be continued...