sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Forever, Michael.


Tampereen TR1-taidehalliin on pistetty pystyyn Michael Jackson-valokuvanäyttely, ja tottahan me nyt bron kanssa pistäydyttiin tsekkaan, että mikä on meininki!

Näyttelyn kuvat perustuvat paljolti 90-luvun loppuun ja 2000-lukuun ennen Michaelin kuolemaa. Olin tästä hieman pettynyt, koska olisin mielelläni halunnut nähdä kuvia Jackson 5-, Thriller- ja Bad-ajoilta. Siellä on esillä myös MJ-esineistöä, vanhoja konserttilippuja ja sensemmosta sekä pieni "elokuvateatteri" jossa voi katsella Dangerous Tour - Live In Bucharest-dvd:tä.

Näyttelyä pidetään vielä viikon verran, joten hopi hopi kaikki manselaiset ja lähiseutulaiset MJ-fanit! Huolimatta mun mielipiteistä näyttely on todellakin näkemisen arvoinen!

Jo sisäänkäynnillä luki, että valokuvaaminen on kielletty, mutta mä nyt vähän uhmasin kieltoa (varsinkin, kun kuvasin puhelimella) ja otin muutaman kuvan.


Tuskin ny kukaan kuolee, jos otin näistä kivoista mukeista, tölkeistä ja lipusta kuvan.


Tai siihen, että otin kuvan tästä liitutaulusta.

By Matias.


Hyvä että sulla on mielipide (tai siis ei oo). Kannattiko silti viedä puolet koko seinän tilasta?
Ensi lauantaina pidetään Michael Jackson-fanipäivä ko. näyttelyn tokavikana päivänä hieman ennen Thrill The Worldia. Itse en paikalle pääse, koska joudun menemään töihin. Nimenomaan JOUDUN, koska olishan se aika rouheeta mennä kerrankin miittaamaan muiden fanien kanssa! Fanipäivän yhteydessä pidetään myös Thriller-tanssin kenraaliharjotukset, et siksikin olis ollut kiva olla paikalla. Mut no can do.

Tänään käytiin reenaamassa Thrilleriä Nääshallilla Tarun kera. Oli kyllä mahtavaa! Viimeks kun TTW pidettiin Tampereella, niin menin lähes harjoittelematta tanssimaan Thrilleriä, koska LUULIN osaavani sen ilman harjoittelua. Mutta en osannut, pelkästään ns. tunnetuimmat kohdat siitä, ja koko tanssi meni mun osalta ihan plörinäks. Hauskaa oli silti, en sitä sano!

Nyt voin sanoa rehellisesti, että OSAAN sen. Kyl mun silti täytyy reenata sitä vielä kotona videoiden ja skriptin avulla, koska viikossa unohtaa liiankin helposti.

Vitsi kun olisin haltsannut Thrillerin jo tammikuussa. Oltais saatu niin upea Wanhojen oma tanssi, että oksat pois!

Next week: 27th of October. 10pm. Everywhere across the world.

THRILL THE WORLD.
Be there or be square.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti