torstai 28. helmikuuta 2013

Freedom is life's great lie.



Aamulla on ihanaa raottaa silmiä, kun kirkas luonnonvalo valtaa koko huoneen. Vilkaisen ulos violettien verhojeni raosta ja huomaan, kuinka nätisti aurinko kajastaa pilvettömältä taivaalta.

Kevät ja sen tulo on parasta. Mä oikeen ootan sitä, että asfaltti kuivuu ja voin vapauttaa kaikki tennarini talviteloilta. Nahkatakki päälle ja menoks!

Hiihtoloma ei merkitse mulle oikein mitään, paitsi että Maukka-velikin lorvii kotona. Mä oon lorvinut kohta kuukauden. Mennyt nukkumaan ja herännyt milloin sattuu. Se on kivaa, mutta en saa tottua siihen. Puolitoista viikkoa vapautta, ja sitten tapahtuu.

Pohdiskelen koko ajan, että kasvatanko otsiksen pois. En oo kyllästynyt vaan todella laiska, ja se on HUONO syy. Olisko vapaaehtoisia, anyone? Nooh, ehkä mää ennen Adam Tenstan keikkaa...

Tenstasta puheen ollen, TJ 3! Hehkutusfiilistelypostausta pukkais taas!



What's more, Adam's gonna release a new mixtape on the 15th of March! I'ts called The Undeniable Tape. I and anyone can't deny that.

Perjantaille on luvattu huimat -18 astetta. AAPUUVA. Sano hyrr, jos sul on kylmä vaimitenseoli. Eiku toppahousut jalkaan ja let's party!

Miksi mä en lue sitä psykologiaa vaan eksyn koneelle ja Pinterestin kautta Youtubeen? Kokonainen maanantai-ilta meni näissä merkeissä, ja keskiviikko-ilta taas näissä merkeissä.




Pahasti seonnut fanityttö ilmottautuu! Taas. But I'm a Hiddlestoner, and we cannot keep calm!




Kelleyn attribuutiomalli, kontaktihypoteesi, Abraham Maslow'n motiivihierarkia, psykodynaaminen psykoterapia, fonologinen silmukka, Lev Vygotsky, konformisuus, Wernicken afasia. These are a few of my favor... wait NO.

All I want is to PASS. Somebody take my phone and laptop away from me!


Ottokin halus lukea kehityspsykologiasta ja susilapsista.

Huomenna suunnataan BikBokkiin shoppaamaan nämä mahtavuudet ja kyselemään työharjoittelu- ja kesätyöpaikkoja for bro and me. Jännittää ja kaikki sen johdannaiset.


Mut se oli taas sellane! Stay tuned for more and remember, I love you guys. ♥

maanantai 25. helmikuuta 2013

You are not just a diagnosis.

Lähde: Tumblr.

24.6.1997 ollessani 4½-vuotias lääkäri kertoi vanhemmilleni, että mulla on 1-tyypin diabetes. Lokakuussa samana vuonna lisätutkimuksien jälkeen mulle diagnosoitiin myös keliakia. En voi kuin kiittää "onneani", että olin silloin niin pieni enkä ymmärtänyt asian vakavuutta, joten sopeuduin nopeasti. "Ookei, mulle pistetään reiteen ja mahaan piikkiä, ja saan hieman erilaisempaa ruokaa kuin muut, no big deal". Jos olisin ollut murrosiässä, niin... APUA. Mä en halua edes kuvitella, mitä olis voinut tapahtua.

Vanhemmilleni se oli todella kova paikka. Kummatkin ajattelivat ihan ensimmäiseksi, että voi ei, nyt Emppu ei saa ikinä syödä karkkia tai mitään makeaa eikä leipää tai normaalia ruokaa. Toki vanhempani saivat hyvän tietopaketin kummastakin sairaudesta heti ja samaten hoidosta, joten hekin varmasti tottuivat vähitellen.

Mulla itsellä on ajoista ennen diagnoosia todella hataria muistikuvia. Muistan ainoastaan, että joskus serkuilla kylässä ollessani ravasin saman päivän aikana jääkaapilla juomassa mehua kauheeseen janoon, ja aina sitä mukaa juoksin vessassa. Äiti ja isä olivat huolestuneita yhtäkkisestä laihtumisestani, ja joissakin vanhoissa valokuvissa esim. käsivarteni ja jalkani ovat kuin tikut.

Vanhempani veivät mut juhannuksena 1997 TAYSiin ja siellä multa mitattiin verensokeri, joka oli jotain 25:n kieppeillä. Normaalin haima- ja insuliinineritystoiminnan omaavan ihmisen verensokeriarvo on 4-7. Ihmekös mulla oli vähän jano ja huono olo!


Lähde: Tumblr.

Diagnoosin jälkeen multa otettiin koepala nukutettuna (tämän muistan aika hyvin), koska diabeteksen mukana voi tulla muitakin sairauksia, ja 3 kuukauden päästä tuli tuomio: "lapsellanne on myös keliakia". Sääli vanhempiani. :( Muistan, kuinka halusin syödä samana päivänä mummin tuomaa ihanalta tuoksuvaa korvapuustia, mutta äiti kielsi sen.

Mä opin pistämään insuliinia itteeni vasta, kun olin 9-10 v. Siihen asti vanhempani huolehtivat insuliinin pistämisestä ja yleisestä hoitotasapainostani. Itse mittailin sokereita reippaasti jo alaluokkalaisena. Vaihdoin kolmipistoshoidosta monipistoshoitoon, kun olin ala-asteella. Tällä hetkellä käytän pitkävaikutteisena Lantusta ja lyhytvaikutteisena Apidraa.


Lähde: Indulgy.
Mun hBa1c eli verensokerikeskiarvo (?) on ollut aina hieman korkea, johtuen mun napostelu- ja herkuttelutaipumuksista. Varsinkin vaikeimpina murrosiän kurimuksen aikoina diabeteksen hoito jäi iha rempalleen. Insuliini ei unohtunut, eihän se koskaan, mutta mittaaminen oli hyvin harvassa.

Pari kolme vuotta sitten mulla oli ongelmia pitkävaikutteisen insuliinin kanssa, jonka takia koin liian monta hypokohtausta lyhyen ajan sisällä. Lääkäri kertoi myöhemmin syyn olleen Lantuksen päivittäisannoksen määrässä, ja laskettuani sitä tasapaino parani hieman. Verensokerini ovat olleet hieman korkealla, mutta parempi niin kuin että meinaan vaipua insuliinishokkiin joka toinen päivä.

Lähde: Blogger.
Not to worry, no te preocupe. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän oon alkanut huolehtia paremmin itestäni. Kyllä tää tästä.


Hyperglykemia ja hypoglykemia
"Ettei ihan normaalia nälkää ja janoo!" 

Monia mun tuttuja, jotka tietävät mun diabeteksesta, kiinnostaa tietää, että mitä tapahtuu ja minkälainen mun olo on, kun verensokeri on liian matalalla tai korkealla. Sitä ei voi tietää juuri mitenkään, ellei tosiaan itsellä ole diabetesta (tiedän kyllä poikkeuksia, mut ei niistä enempää). Omasta mielestäni hyperglykemia eli korkea verensokeri on ärsyttävämpi tunne kuin hypo, vaikkakin hypotuntemukset ovat melko voimannuttavia eikä mitään jaksais tehdä ja ainoo asia, mitä mä tiedän, on: nyt syödään!




Hyper- ja hypo-oireet eroavat huomattavasti toisistaan, ja diabeetikot voivat tuntea nämä oireet hieman eri tavoin. Valaisen nyt, mitä tuntemuksia mä olen tähän asti kokenut, kun sokeritasapaino on käväissyt kummassakin ääripäässä.



Lähde: Pinterest.
Hyperglykemiassa (verensokeriarvo on yli 14) olo on hyvin janoinen, raskas ja väsynyt. Pahimmassa tapauksessa suuta kuivaa ja hengitys haisee. Ennen kaikkea mun olo on todella ärsyttävä, ja saatan olla todella huonolla tuulella ihan vaan siksi, että mun yleinen olotila on niin raskas.

Jos hyperglykemiatila kestää liian kauan, niin mun olo menee todella huonoksi ja pahimmassa tapauksessa alan voida pahoin ja oksennan. Tämä tila on hengenvaarallinen ja vaatii lääkärinhoitoa. Kerran oon joutunut ensiapuun tiputukseen ketoasidoosin eli happomyrkytyksen takia. Normaali ketoainearvo on 0-0.5, ja mun silloinen arvo oli huimat 4.5. Ei ollut sitten yhtään kivaa.

Hypoglykemiassa (verensokeriarvo on alle 4) mulla on kiljuva nälkä. Heikottaa, tuntuu epätodelliselta, ajatus ei kulje ja häilyn hämärän rajamailla. Yks yö mietin varmaan vartin verran, että nousenko tästä itse hakemaan kaakaota, vai yritänkö saada viestin vanhemmille, että nyt on paha olo. Kokovartalotärinää, näköhäiriöitä ja sydän hakkaa rinnasta läpi. Sanontakin kuuluu, että on niin nälkä että näköö haittaa. Pahimmassa tapauksessa mun huulet ja kieli puutuu ja kehon valtaa kylmä tuskahiki. Joskus kun oon juonut kylmää juotavaa verensokerin nostamiseksi, mulle tulee yhtäkkiä kylmä ja meen peiton alle hytisemään.

Lähde: Tumblr.
Kun selviän jääkaapille, en tajua muuta kuin sen, että nyt pitää syödä. SyödäsyödäSYÖDÄ. Yleensä jättikuppi kaakaota riittää, mut jos on tarjolla banaania, suklaapatukoita tai vaikkapa corn flakesseja, niin syön. Mitä vaan ja miten paljon tahansa. Iskä ja äiti valittavat joskus, kuinka mä kolistelen ihan mielettömästi poiketessani keittiössä vähä "yöpalalla". Itse en sitä tajua, ellen mä keskity täysillä, koska mä tosiaan häilyn siellä tajunnan ja tajuttomuuden rajamailla.

Lähde: Tumblr.

Mielialat heittelevät hyvin dramaattisesti edestakasin. Sehän kai kuuluu naisena olemiseen, mutta ei nyt ihan semmonen, että sää ensin oot hilpeä ja hihittelet iloisesti, ja kirjaimellisesti seuraavassa sekunnissa muutut synkäksi ja kiukkuiseksi, jopa vihaiseksi. Moni ei-diabeetikko tuttu on kyllä samaistunut tuohon vihaisuuteen, koska hekin kokevat nälästä johtuvia kiukkukohtauksia.


Lähde: Cheezburger.

Saatan myös höpötellä ihan mitä sattuu. Mun kohdalla tässä ei ole mitään ihmeellistä, pölötän aina muutenkin kaikkee mahollista ja turhaa. Hyvässä lykyssä mä tajuan itsekin, että järkevän lauseen muodostamisesta ei tuu yhtään mitään enkä edes yritä puhua, mutta pahimmassa tapauksessa mä en oo tajunnut yhtään, mitä mun ympärillä tapahtuu.

Mulle on käynyt näin tasan kerran. Muistan, että ennen tätä kohtausta mulla oli älytön tuskanhiki, mutta sen jälkeiseltä ajalta filmi on vielä tänäkin päivänä lähes tyhjä. Muistan sekunninpituisia hetkiä sieltä täältä, mutta kokonaiskuva on pimennossa. Kaverini mukaan toistelin itseäni, hihittelin ja ellei hän olisi paremmin tiennyt, niin olisi ajatellut mun olevan tuhdissa kännissä. Kysyin häneltä 5 kertaa saman kysymyksen, minkä muistan kyllä kysyneeni häneltä kerran, kun olin vielä "tajuissani". Olin onneksi "turvallisessa" ympäristössä ja jotkut ystävälliset sielut, joilla oli karkkia mukana, tarjosivat sitä minulle. Kun poikettiin lähellä sijaitsevan Mäkkärin drive-inistä hakeen ateriat, muistan iskän pyytäneen tarjoilijalta, että antaisi Fantan heti ja selitti syyn. Tarjoilija ymmärsi heti, koska hän itsekin on diabeetikko ja juo aina töissä Fantaa, kun on hypotilanne päällä, koska siinä on paljon sokeria.

Kun olin saanut Fantaa alas parin hörpyn verran, mä virkosin. Olo oli sitten kuin morkkistavalla krapulaisella, ilman sitä krapulaa. Mitä ihmettä äsken tapahtui, mitä mä tein, mitä mä sanoin? Ei yhtäkään muistikuvaa. Pala palalta muistin asioita sieltä täältä, ja aloin jostain syystä itkeä. En edes tiedä miksi. Kai mää pelästyin ennestään täysin vierasta olotilaa, ja sitä etten muistanut mitään.

Tuon incidentin jälkeen olen kokenut samanmoisen vielä pariinkin kertaan, mutta olin onneksi kotona. Heräsin päikkäreiltä epätodelliseen oloon, ja tiesin taas vain, että nyt pitää syödä. Joten söin. Keittiön pöydällä esillä olevan kakkupalan, jossa oli vehnää. Kai se pitää ajatella niin, että kunhan nyt jotain söin, mutku keliakia. Ohops. Muistan myös, että Dinkku soitti mulle enkä tajunnut yhtään, mitä hän sanoi, joten sain soperrettua, että mä soitan kohta takasin kunhan saan syötyä. Eräinä kertoina en ollut herännyt ollenkaan herätyskellon ääneen, ja äiti tuli kirjaimellisesti juottamaan mulle kaakaota, koska en itse siihen kyennyt. Kamalinta tässä oli se, että myöhästyin vain 10 minuuttia koulusta ja kyseisen tunnin ope ei uskonut ollenkaan mun selitystä myöhästymiselle. 

Koen mä edelleenkin matalaverensokeriolotiloja, yleensä öisin ja onneksi herään niihin. Pysyn jotenkuten tajuissani ja pääsen jääkaapille hakeen ensiapua. En oo nyt kolmeen vuoteen kokenut noita pahimpia hypoja, ja saakin pysyä poissa!

Toki mä koen ihan "normaalien ihmisten" nälkää. Maha kurnii ja tuntuu tyhjältä ja semmosta, ja samoin janoa, esim. rankkojen hikipitoisten reenien jälkeen, mut enimmäkseen mun nälkä ja jano on diabeteksesta johtuvaa.


Lähde: Tumblr.

Keliakia

Lähde: Tumblr.

Ei voi muuta sanoa, että onneksi eletään 2000-lukua ja vieläpä Suomessa, jossa keliakia on hieman yleisempää kuin muualla. Täällä saa nykyään vaikka mitä gluteenittomana, joten täysin ilman ruokaa ei meidän ruokavammaisten tarvitse olla. Mutta mutta. Kelan myöntämä vammaistuki tmv. on "suuruudeltaan" 23,60€ ja itse tuotteet ovat ihan älyttömän kalliita verrattuna normaalisti syövien ruokiin. Esimerkkinä Lidlin makaronipussi maksaa jotain 0,20€ siinä missä gluteeniton puolen kilon pakkaus on NELJÄ (4) EUROA. Puhumattakaan leivistä tai pakasteleivonnaisista. Että kuukausi pitäis elää ja ostaa parilläkympillä itelleni mitä? Pari makaronipakettia, jauhoja, leipäpaketti ja ehkä vahingossa joku mustikkarahkapullapussi. Sallikaa mun nauraa. Mä haluaisin tietää, että millä perusteella tuo summa on laskettu!

Edelleen, vaikka keliakia nyt ei olekaan mikään ihan tuntematon tauti ja monissa kahviloissa ja ravintoloissa on saatavilla gluteenitonta safkaa, niin monet eivät tiedä ollenkaan, että mitä saan syödä. Se on ihan ymmärrettävää. Jos ei vain ole tuttuja, joilla kyseinen sairaus olisi, niin miten voisikaan tietää? Silti mä välillä huvitun itsekseni, kun jotkut kysyvät, että saanko mä syödä suklaata, jätskiä, karkkia, sipsejä (mun suosikki, kyllä mää perunaa saan syödä, not to worry :), tai vaikkapa pähkinöitä. Se on vähän sama kun vieläkin monet luulevat, etten diabeetikkona saa syödä ollenkaan sokeria.


Lähde: Troll.me.

Kyllä mä silti tarkkana saan olla: joidenkin pakasteranskalaisten tai sipsien mausteessa on vehnää. Dippijauheeseen on voitu tunkea jostain tarpeettomasta syystä vehnää. Monissa proteiinipatukoissa on vehnäproteiinia. Jopa jossain jäätelössä, jossa vehnää ei luulisi olevan, niin kyllä, siellä on jotain pikkukeksinmuruja, jotka on tehty vehnästä. VehnävehnäVEHNÄ. Se on ollut jo viidentoista vuoden ajan mulle jo melkein yhtä kuin KIROSANA.

Aina mä en ole kuitenkaan ollut tarkka. Kyllä sitä vehnää on joutunut mun mahaani vahingossa ja semi-vahingossa. Silloin mahani on todella kipeä ja turpoaa niin, että näytän olevani viimeisilläni raskaana. Maha menee sekaisin ja suuhun ilmestyy aftoja. Nää oireet menevät kuitenkin aika nopeasti ohi, mutta ohutsuolen parantumisessa meneekin sitten kuukausia. Mulla myös pitäis periaatteessa olla oma leivänpaahdin (ja olikin joskus, mut meni rikki), oma Oivariini ja voiveitsi, oma leivänleikkuualusta ja mitä kaikkee.

Rajoittaako keliakia täysin mun syömisiä? Kyllä ja ei. Sanotaanko, että suhde on 20-80, eli aika hyvin menee. Nykyään on mahdollista saada monista elintarvikkeista vastaavia juttuja gluteenittomina. Pastaa, makaronia, leipää, leivonnaisia, kakkuja, jauhoja, myslimuroja. Keksipatukat ja Arnold'sin tapaiset donitsit vielä kun joku kehittelis, niin olisin ikikiitollinen! ♥ Ainoa, mikä tökkii aina välillä, on tietysti kallis hinta. Ihan ku keliakia olis varakkaiden tauti. Well excuse me, it's not! Keliakia voi pesiytyä sotkemaan kenen tahansa autoimmuunijärjestelmää ja suolistoa. Yleensä se on periytyvää, mutta mun tapauksessa me ollaan vieläkin pimennossa. On ollut epäilyjä, että mun fafalla eli isänisällä olis ollut keliakia, mutta sitä ei koskaan todettu.

Minä siis kannan kahta suhteellisen vaikeata sairautta, joita en IKIMAAILMASSA toivo edes pahimmalle vihamiehellekään, mutta joihin olen myös tottunut. Tottunut on oikeestaan väärä sana. Ne ovat pikemminkin osa minua, vaikka kumpaakaan ei (onneksi) päältäpäin voikaan nähdä. Minusta tuntuu kamalalta kuulla, jos edes jollakin tutuntutulla todetaan jompikumpi sairauksista, mutta toisaalta taas tykkään kuunnella toisten diabeetikkojen ja keliaakikkojen kokemuksia. Liputan vertaistuen puolesta!


Ja samaa vois sanoa kertakäyttöneuloista!

Keliakian kanssa asiat ovat hyvin, mutta diabeteksen kans mennään vähän vaihtelevasti. Kuten jo sanoin: kyllä tää tästä. Ei enää pelottavia muistinmenetyshypokohtauksia eikä hengenvaarallisia happomyrkytysincidenttejä!

Mut se oli sellane! Jos olet diabeetikko/keliaakikko, joka bongasit tämän postaukseni/blogini, ilmoitathan itsestäsi kommenttiboksissani ja jos haluat, kerro tarinasi! Kaikki muukin keskustelu on toki enemmän kuin tervetullutta. :)

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

And the winner is...

Keksin tossa tunti pari sitten, että hei, vois kattoo Oscar-gaalan! Pukuloistoa, hyviä (ja hyvännäkösiä) näyttelijöitä, englannin kielen harjoittelua, mikäs sen kivempaa.

Mä taidan olla melkonen cultural ignoraemus, mutta mä en jaksa kiinnostua siitä ikuisuuden kestävästä alkulätinästä ja punainen matto-osuudesta. Siksi aattelin käyttää sen ajan hyödyksi ja lukea psykaa. Vähä multitaskingia!

Mun tarvii varmaan olla vähän varuillani. Saatan meinaan kiljasta aika kovaa, jos ja kun Tom Hiddleston ilmestyy ruudulle. Fanityttökerhosta päivää vaan!


Mun cultural ignoraemuuteni korostuu entisestään, sillä en ole nähnyt yhtäkään ehdolla olevaa leffaa! Paitsi tietysti The Avengersin, mutta sekin on vaan Visual effects-kategoriassa. Näyttelijöistä tiedän sentään suurimman osan, mutta se nyt ei auta, kun en tiedä heidän viimeisimmistä suorituksistaan mitään. Voivoi. Ainakin Les Miserables, Life of Pi, Silver Linings Playbook ja ehkä Django Unchained kiinnostelis, ja kiinnostus melko luultavasti kasvaa sitä mukaa, kun leffojen trailerit pyörii jatkuvalla syötöllä ehdokkaita luetellessa, ja jos ja kun voittoja napsahtaa.

Ei tässä muuta kun sipsit ja herkut valmiiksi ja The Avengers for the win! Ihan loppuun asti en varmaan jaksa katsoa, koska väsymys, mutta onneksi on netti.

Aiotko sääkin tsekata Oscarit? :) Vai estääkö aikainen herätys?


EDIT klo 5.00: Joo mää mitään psykaa lukenu. On the red carpet-valvojaiset oli parasta! En oo vaan ennen osannut arvostaa sitä. Ihania pukuja ja komeita ilmestyksiä, ai että. Parhaimmat luomukset löytyivät Halle Berryltä, Jennifer Lawrencelta, Reese Witherspoonilta, Kelly Rowlandilta ja pikkuiselta Quvenzhané Wallikselta. ♥ Seth MacFarlane on huippuhauska juontaja, ja oli erityisen kaunista katella kun Avengers-komistukset, Robert Downey Jr., Chris Evans, Mark Ruffalo, Jeremy Renner & Samuel L. Jackson kävelivät nätissä rivissä lavalle. Aah. ♥ Mutta missä Tom Hiddleston?! 

No joo, en antanut sen häiritä. Kattelin tossa vahingossa ihan tarpeeks Hiddlesin kuvia Googlesta ennen gaalaa... Hihi. ~ Ja voi kuulkaas, kyä tuli Oscars2013-hashtag tutuksi, meinaan mää en oo ikinä tweetannut näin paljoa muutaman tunnin sisällä! Käykää vaikka kattomassa. Siinä on about 5 tunnin edestä Oscar-gaalashaibaa (tarkalleen 28 tweettiä, laskin aivan itse äsken), so enjoy, peeps!

lauantai 23. helmikuuta 2013

La revolution will not be tweeted.

Okei, nyt repesin aika kunnolla. Sisäisesti, koska kello näyttää kahta yöllä, ja mun nauru on tunnetusti melkosen kovaäänistä sorttia.

Mun blogiin on päädytty seuraavilla hakusanoilla:

housut
iso g:n krapula kohtaus (tämä! :'D)
käheä ääni cover billie jean
mauno pepponen kitara

No sehän on selvä.

Mä oon alkanut käyttää Twitteriä nykyään paljon enemmän. Tilihän mulla on ollut siellä kohta 3 vuotta ("siis d44 mä oon ollu Tvitteris jo, ku siel ei ollu viel niinq ketää"), mutta en jotenkin missään vaiheessa ole ollut erityisen innostunut siitä. Aluksi olin tietysti, koska voi vitsi, täällähän on kaikkia kivoja julkkiksia ja voin seurata niiden tweettejä ja viimesimpiä uutisia ja jeejee wuhuu. Innostus sitten laantui hetkeksi, koska siellä ei ollut ketään tuttuja. 

Nyt kun Twitterissä on tuttuja hieman enemmän (ja vain hieman, ei se hypetys oo täällä Suomen puolella vieläkään ottanu kunnolla tuulta purjeisiinsa), niin mielelläänhän sitä käyttää. Kaikkia juttuja en kuitenkaan halua lähes 300:n ihmisen nähtäville Facebookkiin, ja lisäksi mun älykapulalla on niin helppoa twiittailla! Tässä yhtenä yönä tulin hulluksi ja kädet täristen tweettasin öisen hypokohtauspäivityksen. Mitäköhän ihmettä?


Lukusuunta alhaalta ylöspäin.

Samainen päivä (tai yö) oli muutenkin ihan hullu, kuten noista tweeteistä voi havaita. Tein omia ennätyksiä nukkumaanmenon aikaisuuden kanssa ja nukun kellon ympäri. Seuraava aamupäivä meni ihan ok. Poikkesin koululla hakeen enkun kokeen ja puhumassa opon kanssa. Mä en selvästikään osaa päästää irti Teklusta.

Sitten tapahtui jotain. Mun olo oli loppupäivän aivan kuollut. Maha oli kipeä, jalkoja särki ja olin varma, että nyt tuun pahasti kipeäksi. Vaikka ulkona ei ollut kun jotain -5 astetta pakkasta, niin olin ihan jäässä. Keväinen aurinko lämmitti mieltä, mutta mun erityisen valonarat silmät eivät tykänneet yhtään. Ja huolimatta kellon ympäri nukutuista yöunista nukuin iltapäivällä 3 tunnin tajunnanräjäytyspäikkärit. JEI ja olo oli vielä kauheempi.

Kyllä lukuloma ottaa koville.

Käytiin me äidin kanssa vähä kirpparikierroksella: ensin Hervannan pikkukirppiksellä, ja sitten mentiin Kangasalan kirpparin kautta Löytötexiin. Mä löysin mm. taas uuden vyötärövyön, mustan topin (niitä ei voi olla liikaa), aurinkolasit (koska valonarat simmut), aivan ihanan canvastaulun huoneeseeni ja kivat haaremihousut reeneihin.

Reeneistä tuli mieleen, että nyt ollaan meidän tanssisarjassa sitten todella kaukana meikäläisen mukavuusalueesta. Jalkaliukuja lattialla, polvilleennousuja ja ykkösinhokkini: TAKAPERINKUPERKEIKKOJA. Hyi hyi ja hyi. Hyvä, ku haluan tehdä kuperkeikkoja eteenpäinkään. Ja jottei se kuperkeikka olisi liian helppo, niin enmuistakummanjalan tulisi osoittaa samanaikaisesti kattoa kohti. IIHHANAA.

Mä en tiedä, onko mun tekniikassa jotain häikkää, mutta mun päähän sattuu aina kuperkeikkojen jälkeen. Yritin reenailla kotona porukoiden leveällä sängyllä takaperinkeikkauksia, mut ei vaan pysty kykeneen. Mä tajusin samointein, että se on taas tää mun vammanen, liian suora selkä. Ei vaan taivu tarpeeksi. Mä en myöskään pysty nousemaan istumaan, kun tehdään vatsalihaksia, en edes puoleenväliin, joten tyydyn tekemään perusnostoja.

Oon myös hyvin kömpelö ja pitkäraajainen yksilö, joka ei osaa koordinoida liikkeitänsä ilman, että ympärilleni ilmestyy ruumiita. Oon määkin hyvä tanssija sitte!

Mun tarvii joko kysyä tanssiopelta neuvoa tai sitten jotenkin feikata, että mä teen sen kuperkeikan. Mielelläni kokeilisin jälkimmäistä, koska mulla on meinaan pienoinen, selittämätön kammo kuperkeikkoihin jo valmiiksi.



Oli niin tai näin, mä totesin itselleni, että mä otan haasteen vastaan ja koetan ylittää itseni! Oon ollut jo monta vuotta mun mukavuusalueella, joten nyt olis näytön paikka. Never give up, never surrender!

And other news oon vihdoin alkanut lukea psykaa. Yay me! Vihkomuistiinpanoja ja 3. kurssin kirjaa oon käynyt läpi aika hyvään tahtiin. Aika käy kyllä pelottavan vähiin, mut eiköhän tää tästä!


Pelottavan, tai siis kutkuttavan vähiin käy myös eräskin odotusaika. Arvaatteko jo?




ONLY 1 WEEK TO GO ♥ Siä mennään!

Harvoin mä olen muuten odottanut minkään liikkeen avaamista mitenkään erityisen paljoa, mutta nyt odotan. BikBok avataan Koskariin ensi viikon torstaina, ja syy odotukseen on tämä. Olisko pikkasen ihana esim. reenipaidaksi! Mä en osaa päättää ton harmaan ja tämän paidan väliltä. Päädyn kuitenki aika saletisti lopputulokseen: mä otan molemmat! Ja parasta olis olla noi mahtavuudet siellä myynnissä, tai muuten... muutun takaisin Lokiliaksi enkä vastaa seurauksista.

Anteeksi kuvien vähäinen määrä. Ja postauksen sisällöttömyys. Ja angstin määrä. Ja turhuus. Halusin nyt kirjottaa, koska kerrankin kirjoitutti.

Ihanaa & rentoisaa hiihtolomaa kaikille! ♥
Abit, muistakaa lukea ja päntätä ja samalla ottaa välillä rennosti, ettei pää ihan tyystin hajoa! Muut, nukkukaa, levätkää ja pitäkää hauskaa!

maanantai 18. helmikuuta 2013

[title to be announced soon]

Vähän väliraporttia!

Mulla on hautunut pari spesiaalipostausta luonnoksissa ihan liian pitkään eikä mielikuvitus oikein laukkaa muutenkaan (niinkin huonosti, etten mä keksinyt edes kunnon otsikkoa), joten siksi postaaminen on näin vähäistä. Myös ne surullisenkuuluisat yo-kirjoitukset painaa päälle. Ku pitäs lukeelukeeLUKEE, mut oon koneella koko ajan tai katon leffoja. Äiti muistuttelee lukemaan, iskä muistuttelee. Kun pitäis sit vihdoin istahtaa työpöydän ääreen lukemaan, keksin yhtäkkiä kaikkee ihan muuta tekemistä. Mä voisin mieluummin vaikka siivota, ku istua jumittaa mun huoneessa lukemassa.

Voisin tulostaa tuon ylemmän kuvan motivaattoriksi mun huoneen seinille.
Hulluja ovat olleet kaikki mun menneisyyden opot, kun sanoivat, että mä sopisin lukioon. HYI HYI. Kurssit oon suorittanut oikeesti yllättävän hyvin, mutta taisivat opot unohtaa sen faktan, että kirjoitukset ovat ihan eri asia, ku perus koeviikko. Mua lähinnä pelottaa psyka (sitä teorioiden, käsitteiden ja asian määrää...), ja ehkä enkku. Kyllä, enkku huolettaa mua. Ei paljoa, mutta kummiskin. Oon tajunnut, kuinka suppea mun sanavarasto on, ja kuinka huonosti nykyään omaksun ja opin joitakin hieman vaikeampia ja tuntemattomampia sanoja. Tää voi vaikuttaa jonkin verran luetunymmärtämistehtäviä tehdessä. En kyä tiiä, mikä anterogradinen amnesia muakin vaivaa.

Jotain hyvää sentäs, äikän esseekoetta en edes osaa murehtia. Tekstitaito tuntui sujuvan, joten miksi turhaan? (EDIT 21.2: tekstitaito meni enemmistöllä todella huonosti ainakin meiän lukiossa, joten hupsan. En kyl vieläkään aio stressata, koska kyl mä ny läpi pääsen!)

NYT SITTE MÄÄ MEEN LUKEEN PSYKAA. Lusmuilu loppui tähän! Postauksia tulee kyllä edelleen, mutta harvakseltaan. Katsellaan sitten taas 15.3. jälkeen...

Tsemppiä teille kaikille, teitte mitä tahansa! Ja kivaa maanantaita ja alkuviikkoa!

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

I am Lokilia of Midgard.

Terminaattori. Mrs. Lovett. Merirosvo. Black Swan. Prinsessoja. Cruella de Vil. Eläimiä. Pukumiehiä. Enemmän ja vähemmän tutut elokuvahahmot heräsivät hetkeksi eloon 14.2.2013.

Kaupallinen sydänfiguurikarkkisuklaasiirappipäivä oli myös kaikkien Suomen abien penkkaripäivä! Meidän lukion teema oli siis elokuvat, jota en voinut vahingossakaan missään vaiheessa paljastaa, koska tätä blogia hetkenkään lukenut olisi tiennyt heti, mikä mun hahmo olisi. Halusin pitää sen yllätyksenä viimeiseen asti.

Yeah, you guessed it. Which else would've been better character for a fangirl like me than the gorgeous Loki Laufeyson?



Aluksi teemojen vaihdellessa kasariteemasta mielisairaalaan olin aikeissa pukeutua Michael Jacksoniksi without a doubt. Kun teema vihdoin pitkällisen taistelun jälkeen päätyi leffoihin, niin emmin hetken, että olisko Loki sit hyvä idea. Miten mä saisin asun kasaan ilman sen suurempia kuluja, mistä mä saan pitkän mustan ja mielellään nahkaisen takin, jotain vihreetä ja mitämissähäh.


Ressasin täysin turhaan.

Nahkatakki löytyi kuin tilauksesta Radiokirppikseltä, vihreät liepeet ja käsijutut askarteli rakas äitini Eurokankaasta löydetyistä täydellisistä kangaslöydöistä. Kengät ja housut oli jo omasta takaa ja kultakoru löytyi Glitterin alesta. Vyö kokoa 105 löytyi KappAhlista ja siihen ommeltu niittikaulus on bongattu Ginan alesta. Ylvään rintapanssarin taiteili luova ja taitava ystäväiseni Elsa, ja kyllä, with nothing but black duct tape! Kaunis kiitos molemmille hoviompelijoille! ♥

Not to worry, nahkatakin liepeitä ei pilattu, vaan osiot on ommeltu vain reunoista kiinni ja ne saa helposti leikattua pois. Tosin oishan se vitsin lystikästä painella keskustassa huomiota herättävät vihreekultaglitteriliepeet takissa! Noi käsijutut on ommeltu samalla tavoin kiinni. Liepeiden reunojen kultaglitterit on luotu H&M:n halpiskynsilakalla, jota käytin myös kynsiini vihreän lakan kera loppusilauksen muodossa.

Ennen penkkaripäivää mentiin Elsan ja Elinan kanssa Teijalle yöksi pitään vähä etkojentapasia. Kateltiin Tarzan 2 ja Mulan (sitä deja vu-kylmänväreiden ja Li Shangin kuolauksen määrää...) possuiltiin ja Elsa ninjaili videokameran kanssa saaden talteen meiän tai lähinnä mun tolloiluja. Elsalla oli mukana ihana pinkki peruukki, enkä voinut vastustaa kiusausta!


Miten ois?
Yöllä mä en saanut unta kuin parisen tuntia, ja tein vielä oman henk. koht. ennätyksen aamuheräämisessä, kun heräsin varttia ennen herätyskelloo klo 6.10. Pelkäsin hieman, että miten selviydyn penkkareista ilman että väsymys painaisi.


Meistä neljästä muotoutui vähitellen erikoinen nelikko: 




May I present to you: Loki the rightful king of Asgard, Candyman, Sweeney Todd's accomplice Mrs. Lovett and Terminator!

Aamu alkoi kahdeksalta ja ekat puoltoista tuntia meni valmistautumisen ja valokuvailujen parissa. Tai no muut valmistautui, me oltiin saatu ittemme kutakuinkin valmiiks jo Teijalla.


Tässä lisää kavereideni toinen toistaan upeasti toteutettuja asuja!

Abishow'ssa kerrottiin muistoja lukioajoilta ja palkittiin vuoden ykkösiä ja kakkosia, teemoina mm. vuoden urheilija, fashion, tervakeuhko, kaunotar ja lusmu. Lopuksi pistettiin pystyyn opettajatietovisa, jota varten muutamat abit näyttelivät 6-7 opettajaa. Kisaa varten otettiin 10 vapaaehtoista, 5 opea ja 5 oppilasta 1.-2. luokilta, ja se joukkue, joka piti eniten meteliä sai arvata, kuka opettaja oli kyseessä. Ja tietysti opettajat veivät voiton!

Abishow'n jälkeen abit saivat kierrellä luokissa häiritsemässä oppitunteja. Kuulin, että jotkut olivat menneet pitämään oppituntia sen aikaa, kun opettaja poistui hetkeksi aikaa. Me ei häiritty ovelle koputtamisia ja valojen sammuttamista pahemmin.


Matikanluokka oli sopivasti tyhjillään ja sormet syyhys mennä kirjottamaan liitutaululle jotain lokimaista tekstiä. Kuvassa pinkkitukkainen Elsa kirjottelee Titanicista (?) tuttua siteerausta. Samaisen luokan pulpetit ja tuolit kaadettiin ja käännettiin ylösalaisin, ja mä siirsin kelloa tunnilla eteenpäin ja aseteltiin kello väärinpäin jesarilla.

Nii arvaatko kuka? :D

"Now if you'll excuse me, I have to destroy Jotunheim."


Klo 11 maissa oli määrä tanssia ruokalassa yllätyksenä jotain randomia the one and only MJ:n Thrillerin tahdissa. Me oltiin sillä hetkellä kirjastossa ottamassa kuvia eikä viitsitty mennä ruokalaan (eikä kuulemma kukaan muukaan), mutta koska mun tanssijalka ei jättänyt mua rauhaan, niin pakkohan mun oli tanssia Thriller-kuviot vaikka soolona. Omaksi yllätykseksi unohdin kokonaan että missä järjestyksessä liikkeet tulivat, ja sekoilin ja hämmennyin muutenkin, koska Elsa kuvas koko roskan, mun asu oli niin raskas tanssia varten ja välillä kirjastoon ilmaantui väkeä kattomaan mun touhuja. Toisaalta oon sitä mieltä että I REGRET NOTHING, koska Thrilleriä on aina ilo tanssia, mutta taas en pahastuisi, jos se video vahingossa tuhoutuisi, eikä kukaan koskaan saa nähdä sitä.

Puolen tunnin päästä piti siirtyä ulos ja lastautua pikkuhiljaa rekkoihin. Niitä oli 2 kappaletta ja julisteita 5. Ja oon ylpeä siitä, kuinka hienot julisteet meillä oli! Kiitos kuuluu meiän koulun kuvistaitureille. Habitti-julisteesta en saanut otettua kuvaa, mutta muista kokosin kollaasin:


The Abiturients-kuva © Hervannan sanomat, koska oman kameran otos oli melko sumea. Julisteiden tekijät, jos eksytte lukemaan tätä ja haluatte krediittejä, niin pyyntöä kommenttiboksiin, kiits!


The Abiturients- ja Vuonna 13-julisteet ovat mukana Moro-lehden penkkarijulistekisassa. Jos tykästyit, niin käväse ihmeessä äänestämässä!

Itse penkkariajelu oli mahtavuutta! Vaikka naama ja sormet jäätyivät ja matkalla koululle tuntui, ettei mulla oo enää varpaita, niin olo oli todella hieno ja samalla todella epätodellinen. Piti koko matkan hokea itelleni ja kavereille, että hei me oikeesti ollaan täällä. Huudettiin "Teklua" ja tuuleteltiin, vilkutettiin ihmisille niin iloisina ja heiteltiin karkkeja muovipusseja auki piteleville lapsille ja nuorille. Kaikilla oli hyvä meno ja se oli tärkeintä. Karkit tosin loppuivat kesken ja osa lensi kuralätäköihin, ja aloin väsyä loppumetreillä, mutta se ei menoa haitannut. Myös tieto siitä, ettei tää vielä ohi ole (ts. pahimmat kirjoitukset vasta edessä...), varjosti muuten hauskaa ajelua. Sen unohtaen fiilis oli taivaissa. ♥ Ja toivottavasti oli muillakin abeilla ympäri Suomea!


Sumea otos minusta Kostajien yläpuolella... Thanks to the quality of this photo, Nick Furya ei tuosta kunnolla näe. Kattokaa kuinka Hulk on päässyt ylioppilaaksi!

Mahtavinta tässä kaikessa oli ennen kaikkea se, että sai koko päivän olla hullussa rooliasussa ja esittää jotakuta toista! Mun kohdalla olin mun täysi vastakohta. Tunsin itseni reteemmäksi ja isommaksi, jopa itsevarmemmaksi kun astelin ympäri koulua Lokina, mustassa nahkatakissa ja panssarissa kultakoruineni ja asusteineni. Kotiin päästyäni fiilis oli täysin sama kuin Wanhojen jälkeen: en olis millään halunnut ottaa pois hienoa penkkariasuani. Mun vihreäkultakynsilakat komeilevat vieläkin kynsissäni ja haluaisin pitää hiuksiani koko ajan tuolla lailla rokisti tai Lokisti. Voivoi.




Lyhyesti sanottuna: TÄTÄ KOKEMUSTA EN VAIHTAISI MIHINKÄÄN. ♥

Kiitokset tästä päivästä ihan kaikille mukanaolleille! Ilman teitä siitä ei olisi tullut mitään. ♥

PS. Jos bongaat itsesi kuvistani, etkä haluaisi omaa naamaasi näkyvän ympäri nettejä saatika mun blogissa, ilmoitathan kommenttiboksiini tai jos oot mun FB-kaveri, niin pistä viestiä inboxiin! Kiitos. :)

maanantai 11. helmikuuta 2013

I chose to call you just to say good night.


Jepjep, tää on just tällänen tykkääntästäkoskatässäfiittaaihkuGracias-biisi, joojoo. Tai sitten ei.

Kyllä mää Junon äänestä ja flowsta oon aina tykännyt, esim. V-tyylissä on monia letkeitä ja symppiksiä biisejä, mut jotenki noi Elokuu- ja SMC-hommat on tökkiny pahasti mun kohdalla. Nyt Kuuluuks on virkistävä poikkeus hetkeen, ja pistän ehdottomasti uuden levyn kuunteluun. Kuuluuks on tosi menevä ja pirteä, Gracias vetää hyvin suomeks!

Pikkupikkubriiffinä vaan, että äikän tekstitaito meni ihan ookoo. Kai. EMMÄ TIEDÄ. En uskalla sanoa mitään. Istuin siellä salissa taas sen 5 tuntia niin kuin ruotsin kirjoituksissakin, ja käsi alko loppuvaiheessa tuttuun tapaan krampata ja vammata. Ja mää hullu tein sen tiivistelmätehtävän! Mää inhoan tiivistelmientekoa koko sydämestäni, koska en vaan osaa (blogiani vähän pitempään lukeneet ja mut tuntevat tietää tän), mutta näin tuli tehtyä. Sanamäärän sain pidettyä tapojeni vastaisesti kurissa (piti kirjottaa n. 100 sanaa -> mä kirjotin 103!), mutta että poiminko mä oikeat pointit siihen, niin on sitten asia erikseen...

Oli tosi jees, kun eräs kiltti ja avulias valvojaopettaja tuli kantamaan mun evästarjotinta tehdessäni lähtöä, ja mä sain helpommin vietyä kaikki paperit omille paikoillensa. Samainen ope auttoi ihan jokaista oppilasta, jolle hän antoi luvan poistua salista. Se oli oikein kivasti tehty, terveisiä vaan ko. opelle!

Loppuperjantain vietin tosi hauskoissa ja viihtyisissä merkeissä Suskilla ja Laurilla. Me pelattiin kahta mulle ennestään tuntematonta ja huippuhauskaa lautapeliä, ja syötiin kaikkee hyvää loistomusiikin soidessa taustalla. Pikkuinen Nöpsy-hamsteri oli ihana. Viinin suurena ystävänä (NOT) sain juotua pikkutilkan meiän lahjaksi tuomaa punaviiniä. Kyseinen punaviini oli itse asiassa iha hyvää jopa, mutta oikeesti yleensä mä en saa muuta alkoholipitoista alas, ku Breezeriä ja makeeta siideriä. Kalja on pahinta kaikista, ja itse asiassa kaikki, missä se alkoholi maistuu niin hyi. Cokis ja kaakao on mun helpotusjuomaa! Yeah, I'm a total wuss.


Mun viikonloppu on ollut aika leffojentäyteinen: eilen katoin ties kuinka monetta kertaa ykkössuosikki The Avengersin kuullunymmärtämismielessä ja tänään Valehtelija, Valehtelijan. Jim Carrey on ihan paras!










Mä myös paistoin eilen lättyjä (which almost never happens), jotka loppui hetkessä, ja kattelin maratonina AGT:n uusia ja vanhoja jaksoja. Haspop & Snap Boogie on ihan huippuja ja ehdottomasti mun esikuvia tanssin suhteen. Kokeilin myös mun uutta hiusvalkkia ja sain oikein oivan pikanutturan aikaiseksi. Kuvaa ei oo nyt tarjolla, but maybe later!


Tänään oon vaan ollut lahnana kotona. Olo on aika kauhee, lamaantunut ja turvonnut.



Aamulla (tai päivällä) mää jopa tein jotain yo-juttujen eteen: kuuntelin puhelimella TuneIn-radiosta enkunkielisiä uutisia. Laskeskelin, että jos olisin aloittanut tänään lukemaan sitä psykaa, mulla olis aikaa 5 päivää per kirja. Huomenna sitte. Ehkä.



Huomenna olis tarkotus lähtee keskustaan tekeen vielä viimeset penkkariasuostokset (TJ 4!), ja aamupäivällä ehkä mahdollisesti poiketa koululla hoitamassa penkkari- ja abihommia.



Tiistaina olis sitten enkun yo:n eka osa, eli listening comprehension. And for me that's a lot more challenging than the written part. Wish me luck!

perjantai 8. helmikuuta 2013

Some stuff I wrote.

Mä en tiedä, mistä ja miten mä alottaisin. Aloitetaan anteeksipyynnöllä.

ANTEEKSI, kun olen laiminlyönyt teitä vähäisellä kirjoittamisella. Vaikka teitä ei siellä kovin montaa olekaan, niin silti välitän teistä jokaisesta, sekä rekisteröityneistä että anonyymeistä lukijoista! Kiitos että ootte olemassa näinä stressintäyteisinä aikoina. ♥

Jos ette oo anonyymit vielä huomanneet, niin järkkäilin teille oman "rekisteröintigadgetin": tuossa oikealla puolella on kysely, jossa voitte yhdellä klikkauksella kertoa mulle, että luette tätä plokia ja kuinka usein, ja silti pysytte mulle tuntemattomina. "Kyselyä" pidetään pystyssä ajan hämärään asti. Eiks oo kiva?

Mun passiiviseen blogin pitämiseen on ihan hyvä syy: koulujutut ja yo-koitokset pyörivät mun päässä niin vilkkaasti, ettei mun runosuoni kuki sitten yhtään. Eihän se nytkään, tuntuu, ettei tää suju sitten alkuunkaan.

Huomenna olis siis äikän tekstitaito. Mä en oo valmistautunut mitenkään, mut ei siihen oikein voikaan. Preli oli periaatteessa ainoa mahdollisuus, ja se meniki mulla iha ok. Kyl mä uskallan jopa C:tä toivoa äikän arvosanaks... Ehkä. Samoilla arvosteluilla ollaan menty viimesen 2 vuotta, enkä mä voi siitä mitenkään huonontaakaan. At least I hope so. Parempi olis sen runosuonen olla huomenna hereillä, muuten tulee vähän isompi itku.

Koko tää päivä on menny mulla jotenki sumussa. Nukuin johonki puol kahteen, ja puin decent vaatteet vasta kolmen maissa. En oo oikein ees tajunnut, että huomenna olis jotain, enkä osaa ajatella aikaa kokeen jälkeen. Toivoisin vaan, että se olis nopeesti ja suht kivuttomasti ohi.


Koska 6 tuntia on pitkä aika, niin syötäväähän pitää olla. Tässä mun eväät:

Marjajogurttijuomaa, Maxipepsiä, Sinkkipluseetä, viinirypäleitä, pähkinäsekotusta ja halpis-Snickersejä.

Sanon taas: limsapullot ja jogurttijuoma näyttää niin alastomilta ilman etikettejä.

Onneks huomisillalle on suunnitelmissa hauskuutta: mennään velipoijjaan kanssa kyläileen Suskille ja sen miehelle. Saa sitte heti rentoutua joko kauheen tai muuten vaan raskaan koitoksen jälkeen!

Eilen mää kävin tyttöjen kanssa penkkariasuostoskierroksella. Löysin itelleni taas yhden tärkeän osan asuuni, jee! Enää tarvis käydä kangaskaupoilla, ja kaveri hoitaa loput. TJ 6, eli vajaa viikko! Can't wait! Sitä ennen tosin tarvii kärsiä English matriculation examination's listening comprehension... Have I practiced for that? Well... No. I am a huge dissapoint to myself.

Mää haluan vielä jakaa teille muutaman huippubiisin, joihin me reenaillaan millon mitäkin street jazz-reeneissä. Viime kerralla oli taas nii huippua, et oksat pois!








Mutta nyt meikälikka painuu unten maille. Näänköhän mä unia huomisesta kärsimyssessiosta?

Oikein hurjan paljon tsemppiä kaikille kirjoittaville abeille! Tästä se lähtee! Nukkukaa hyvin ♥

Ps. Jouduin tekeen puhelimeen päivityksen ja nyt se on ihan outo. EN TYKKÄÄ.

Pps. Luin just YTL:n sivuilta randomisti, että 10 vuotta sitten äikän A:n (eli alimman hyväksytyn arvosanan) raja oli huimat 53. Viime syksynä se oli jotain 23. Mitä on tapahtunut? Onko kyse ihan yksinkertaisesta arvostelupisteiden muutoksesta vai onko taso vain laskenut? En valita, en todellakaan, mutta kysynpä vaan.

maanantai 4. helmikuuta 2013

Thanks for the memories.

Nyt sitte. Oon pitänyt tätä kertakäyttöunelmia-blogista bongattua kivaa täyttelypostausta liian kauan luonnoksissa, ja vain siksi, että en jaksanut etsiä sopivia kuvia. Nyt löyty, joten vassakuu ja silvuplee!



10 vuotta sitten...

... olin ollut nelosluokalla 4-5 kuukautta.
... olin Gimmelin konsertissa feat. Dinkku-serkku, äitini ja tätini!
... mulla oli kivoja vaatteita, koska äiti & KappAhlin ja Lindexin kivat lastenvaateosastot. Äidin kanssa käytiin varmaan aina kerran kuussa Veskassa, koska siellä oli molemmat kaupat ja aina oli jotain kivaa vermettä tarjolla!
... koulu oli vielä helppoa ja kivaa.
... leikin vielä barbeilla ja mielikuvituskotileikkejä ja elämä oli muutenkin mukavaa.
... aloitin tanssimisen.




5 vuotta sitten...  

... elin elämäni kamalinta aikaa, jota en mielelläni muistelisi. Ainoa valopilkku oli perhe ja ihanat ystävät, jotka tukivat mua kaikin tavoin. Oikeesti mikä ihme siellä aivoissa vinksahtaa, ku mittariin pärähtää 15 vuotta? Melko monilla sen ikäsillä KAIKKI menee päin mettää.
... nukuin päivät pitkät. Ehkä myös siksi suurin osa niistä ajoista on vieläkin paksun sumun peitossa mun muistikuvissa.
... pääsin nipin napin ysiltä.
... koko kesän jännäsin, että apuaapuamäenpääsemihinkäänopiskeleen (koska epäonnistunut ysiluokka), ja asennoiduin siihen, että kymppiluokalle käy mun tieni. Neljä päivää ennen koulujenalkua tuli ilmoitus Valkeakosken ammattiopistolta, että pääsisin sinne kosmetologilinjalle varasijalta 8! Siinä meni sitte viimenen kesälomaviikonloppu miettiessä, että kymppiluokka vs. VAAO & mitäihmettämääteen, ja edellisenä iltana ennen koulunalkua päädyin kymppiluokkaan, ENKÄ KADU!





3 vuotta sitten...

... harrastin tanssia enää hyvin satunnaisesti.

... olin amislukiossa Pynsällä.
... opettelin ja opin leikkaamaan miesten sekä naisten lyhyttä hiusmallia, värjäämään ja tekemään permanentteja.
... otin itelleni suoristuspermiksen. Hiukset ei tykänny hyvää ja ne kärähti. System 4 to the rescue!
... pistin syksyllä vastahakoisesti ja pakon edessä sähköpostia nykyisen kouluni reksille, että pääsiskö mahdollisesti sinne opiskelemaan jnejne. ja PÄÄSIN. Ja onneks menin, koska viimeset pari vuotta on ollu ihan parasta aikaa mun elämässä!
... aloin tykätä lukio-opiskelusta. Sitä ennen en voinut ikinä kuvitellakaan astuvani lukioon.
... olin elämäni ensimmäisillä Blockfesteillä! Muistelen kyseistä viikonloppua suurella lämmöllä ja rakkaudella, koska silloin meno oli vielä AITOA.


1 vuosi sitten...

... löysin blogimaailman ja perustin oman semmoisen. Tänä vuonna blogivauvani täyttää 2!
... opiskelumotivaatio oli totaalisen hukassa, ihan niin kuin nytkin.
... aloitin työt urheiluliikkeessä.
... kävin ekaa kertaa baarissa. Ihan ok kokemus, vaikka en juokaan tipan tippaa tai niin että olisin lähelläkään humalatilaa, mut ei ne oo mun juttu. Suosikkiartistien baareissa pidetyt livekeikat on oma lukunsa.
... pohdin, että kykenisinkö mää asuun yksin. Ei kyl nyt just olis minkäänmoista halua muuttaa kotoo, vieläkään!
... tajusin, kuinka paljon mä oon muuttunut lyhyessä ajassa.




Kuluneena vuonna...

... olen pyörinyt mahtikeikoilla!
... olen ostellut paljon levyjä.
... olen ollut paljon töissä.
... olen kirjoittanut ruotsin yo:n.
... olen hankkinut uuden puhelimen.
... olen tanssinut Wanhoja, ja tanssinut omaa alaani streettiä taas pitkästä aikaa.
... olen fiilistellyt uutta musaa.
... olen löytänyt lisää uusia puolia itestäni.


Eilen minä...

... vietin päiväni parhaimmassa mahdollisessa seurassa.
... lauloin.
... nauroin. Ja paljon.
... oivalsin.
... kuuntelin tarkkaan.
... kirjotin juttuja ylös kynä sauhuten käden kramppaamiseen asti.
... hämmensin ihmisiä sillä, ettei mulla ollut ensimmäistäkään violettia vaatekappaletta. Mustaa & turkoosia instead.
... sain hyviä neuvoja ja ohjeita.
... nukuin iltapäikkärit ja valvoin liian myöhään.
... hutasin psykan esseen. Only 1 to go!
... vaikka ressailin vähä turhia, olin niin onnellinen.






Tänään minä...

... heräsin vasta klo 11.
... käväsin koululla yo-infossa.
... kauhistelin kavereideni kanssa kuuntelukokeiden tehtävätyyppejä. Oikeesti mää purskahdan itkuun, jos avokysymysten sijaan onkin tiivistelmä! Paitsi jos pitää laatia luettelo, niissä mä oon aika hyvä jopa.
... saatiin vihdoin meiän äidin lyyrat.
... näin Winin pitkästä aikaa!
... katoin Kimmon vikat 3 jaksoa. Viimenen jakso oli tosi jees!
... aion hutaista viimeisen psykan esseen.
... kattelin America's Got Talenttia. Howie Mandel & Nick Cannon, I love you guys!
... söin herkullisia Texas Pete-hot wingsejä.



Huomenna minä...

... käyn toivon mukaan palauttamassa viimesen esseen opelle.
... nukun todennäköisesti myöhään.
... meen illalla street tsäääzz-reeneihin! ♥ Joissa toivottavasti ei oo sijaista.
... toivon mukaan mennään eteenpäin tanssisarjassa.
... syön.



Vuoden päästä minä... 
(HUOM! Tämä osio on täyttä fiktiota, eikä mikään näistä vois ikinä koskaan milloinkaan olla mahdollista. Koska en voi mitenkään tietää mitä mulle vuoden päästä tapahtuu, enkä halunnut vastata tylsästi, niin halusin mieluummin leikkiä ajatuksella.)

... asun jollain lämpöisellä pikkusaarella erittäin kaukana Suomesta seuranani kaikki ihanat ihmiset, ja josta kaikki mahdolliset hämähäkit ja muut mielenterveyttäni haittaavat ötökät ovat joko kuolleet sukupuuttoon tai eivät voisi syödä/pistää/myrkyttää mua. Hämähäkit eivät näyttäisi yhtä ahdistavilta vaan ovat käyneet läpi mutaation ja näyttäis semmosilta söpöiltä violeteilta palloilta, joilla ei ole niitä 8:aa jalkaa. Saarta ympäröisi kauniin turkoosi merivesi ja ravinnon saisi kookospähkinöistä, ananaksista, mansikoista ja muista luonnon omista karkeista.
... näyttelen samassa leffassa Tom Hiddlestonin, Johnny Deppin, Hugo Vasquezin ja/tai Juan Pablo Raban kanssa. Mieluiten vastanäyttelijänä.
... saan tietää, että pääsen näyttelemään The Avengers 2:een.
... pääsen esiintymään Graciaksen, Noah Kinin ja/tai The Megaphone Staten musavideolla.
... olen Michael Jacksonin veroinen tanssija. Tai ainaki Les Twinssien.
... olen lanseerannut laitteen, jolla voi katsoa oman unensa uudestaan ja unen voi halutessaan tallentaa, ja jos kiva uni jää kesken, sen voi jatkaa loppuun seuraavana yönä.
... osaan lentää.
... olen naimisissa.