keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Jag älskar Sverige.

Mistä oli meidän Ruotsin reissu tehty?


♥ pitkistä automatkoista Tampereelta Turkuun, Tukholmasta Gävleen ja Gävlestä Sandvikeniin.



kahdesta laivamatkasta Turusta Tukholmaan ja takasin. Ensin seilattiin vanhalla Viking Amorellalla ja paluumatka uudella Viking Gracella.


laivan buffetissa mässäämisestä. Mää en oo joko ikinä ollut laivan buffetissa tai sit siitä on niin kauan, etten todellakaan muista enää. Otin oppia Keijolta enkä onneksi vetänyt överiähkyjä vaan söin pelkästään kevyitä kylmiä ruokia ja oli ah niin makoisaa. Macaronsseja, kermavaahtoa ja mansikoita vedin sitten niin paljon ku napa veti.


Maxin juustopekonihampurilaisista. Miksei Maxeja oo Suomessa?! Kuvaa hampparista ei ole, koska heti kun sain sen eteeni, unohdin kameran olemassaolon.

sukuloinnista. Tapasin paitsi Keijon isän ja hänen vaimonsa toistamiseen, mutta myös äidin eli tulevan anoppini, melkein kaikki sisarukset sekä muita sukulaisia. Ainoa, mikä matkan aikana harmitti oli se, ettei mun perhe voinut tavata kaikkia näitä ihmisiä! Ihan mahtavia kaikki tyynni ♥ Syyskuussa sitten...

kylpylöinnistä. Sandvikenin Parkbadet oli ihana. Riehuttiin vesiliukumäissä ja korkeissa aalloissa, ja rentouduttiin porealtaassa.



Strömsbro.
Keijon kodin lähellä oli kaunis hiljainen ranta ja vähän matkan päässä rautatie, joka meni myös Keijon lapsuudenkodin vierestä. Veljekset kuulemma tykkäs kiipeillä tossa kaarevassa tolpassa poikasina.
Alderholmen.


Forsbybadet.

Gävleen ja Keijon lapsuuden maisemiin tutustumisesta. Gävle on tosi kaunis paikka ja muistutti kivasti Tamperetta.

♥ ruotsin kielestä. Jos jostain saisin Tardiksen, niin menisin kertomaan seiskaluokkalaiselle itelleni, että "kuule plikka, mää en sulle muuta elämänohjetta anna kuin että PANOSTA RUOTSIN OPISKELUUN JA PISTE." No okei, mun ruotsi oli aina 8-10, mutta en mää sitä koskaan oppinut sujuvasti puhumaan. Tästä huolimatta pärjäsin kuulemma hyvin.


Keijon kauniissa lapsuudenkodissa yöpymisestä. Mää ja Emppandeeros nukuttiin Keijon pikkusiskon vanhassa huoneessa ja pidettiin pitkät juoruilu- ja hihittelytuokiot ennen treffejä Nukku-Matin kanssa.

sightseeingistä. Pidettiin yksi kaupunkikierrospäivä ja käytiin parilla ostarilla, Galleri Flanörissä ja Galleri Nianissa. Herättelin mun violettibuumia taas eloon ostamalla pitkän violetin neuleen BikBokista (maksoi vaan 100 kruunua eli n. 10€) ja vaaleanlilan hameen H&M:stä (maksoi vielä vähemmän: 75 kruunua eli n. 7,50€). Ostin myös Matiakselle tuliaiseksi lilan bowtien häitä varten because bowties are cool.




mahtavasta seurasta. Kuulemma ekoilla yhteisillä matkoilla puoliskosta voi löytyä ärsyttäviä piirteitä ja voi ilmetä riitelyä ja muuta sensellasta turhaa, mut ei meillä. Päinvastoin. ♥

Tukholman satama klo 5 aamulla.

Gröna Lund.


♥ väsyneistä automatkoista Gävlestä Tukholmaan ja Turusta Tampereelle. Not to mention väsynyt laivamatka: me oltiin puolet ajasta hytissä ja vaan nukuttiin. Muistettiin myös käydä syömässä ja viimesillä ostoksilla ennen maihinnousua.

Kaunis näkymä matkalla kotiin.

Näistä oli meidän Ruotsin reissu tehty.


PS. Meanwhile in Finland:



3 kommenttia:

  1. Oli varmaan mahtava reissu! :) Ihania noi sun ottamat maisema/luonto kuvat!

    VastaaPoista
  2. Javisst! ;) Och tack så mycket :)

    VastaaPoista
  3. Voi matias-parkaa.. :(

    VastaaPoista