maanantai 2. marraskuuta 2015

I can do it!

Ja tähän semmonen fiftarityylinen posteri musta haba ojossa ja huivi päässä.

Ei vaan, mutta mää oon nyt kyllä hieman ylpeä itestäni. Osasin korjata mun tietokoneen vian ilman apua. No okei, en nyt täysin ilman apua, mutta olin yksin kotona, joten ketään ei ollut edes henkisenä tukena. Oli vain Google ja Windows 7:n tekninen tuki.

Luulin jo, että tää kakkarakkine oli tullut tiensä päähän, kun yrittäessäni kirjautua mun profiiliin tää herjas vaan, että "Käyttäjäprofiilia ei voitu ladata". Kirjauduin varmaan 5 kertaa ja käynnistin 2 kertaa uudelleen, ja edelleen sama herja ilmestyi näytölle. Olin jo valmis masentumaan ja itkemään menetettyjä muistoja ja kuvia, heittämään hyvästit bloggaamiselle ja samalla heittämään koko roskan roskiin, kunnes ryhdistäydyin, venytin mun älylliset kykyni äärimmilleen ja googletin kyseisen vikailmoituksen. Sieltä löytyi selkeät ohjeet jopa munkaltaiselle epänörtille. Epävarmana tein juuri kuten ohjeet käski ja tunsin itseni kuin mikskäkin high level koodaajaksi. Sitten kun kaikki tarpeellinen oli tehty, käynnistin kauhunsekaisin tuntein koneen uudelleen. Kirjauduin sisään ja näyttö meni pimeäksi hetkeksi. Ja sitten ihana tuttu näky 11. Tohtorin TARDISista ilmestyi näytölle. "IT'S ALIVE!" huusin niin, että koko talo kaikui.

Ilmeeni kun luulin, että mun läppäri oli tullut tiensä päähän.
Ja ilmeeni, kun sain koneeni ihan ite kuntoon.
Tää viikko on ollut suoraan sanottuna kauhea. Raskas. Todella ärsyttävä. Oli lupauksia, joita ei pidetty ja siitä koitunutta pettymystä. Ikäviä ihmisiä. Kurja olo. Kiukuttelua. Väsymystä. Kipua. Ressiä. Liikaa kaikkee negatiivista.

Onneksi lauantai oli vapaapäivä ja äiti kävi ex temporeesti kylässä perjantaina. Ilman sitä, Keijoa ja veljeä en jaksais tätä pimeyden läpi rämpimistä, en sitten millään.

#sweetmemories #anniversary #ilovehim #myman #onefineweekend

2 kommenttia:

  1. Pitkästä aikaa luin taas, kiitos kivoista teksteistä! Ja voimia Sulle syksyn pimeyteen!

    VastaaPoista