torstai 30. kesäkuuta 2016

NYT ON.

My work here is done! Osoite on nyt vaihtunut ja mun blogi on nyt Facebookissa!

Kattokaa, Keijokin on innoissaan!

30 Day Song Challenge: Day 30 - Your favorite song at this time last year.

POETS OF THE FALL - REBIRTH



TÄMÄ ON NIIN KAUNIS.

Markon ääni on lempeä ja surullinen. Kitara ja keyboardit luovat tunteikkaan tunnelman. Sanat kertovat kuolemasta ja kuinka biisin kertoja haluaisi saada rakkaansa takaisin.

Mun piti oikein kaivaa vuosi sitten tehdyistä postauksista, että mitä mää oon kuunnellut. Oon kuunnellut aikalailla samoja kuin mitä nytkin, mutku edelleen halusin pitää tän linjan, että kaikissa kohdissa on eri pääesittäjä/artisti. Ja tää oli sitä aikaa, kun bongasin, että POTFillahan on uus albumi ja millanen albumi onkaan! Paljon loistavia biisejä ja tää on ehkä parhain kaikista. Aivan upea ja oikeassa mielentilassa jopa itkettävä.

Tämä biisi päättää mun 30-päiväisen haasteen. Oli aivan todella hauskaa laatia tätä pitkästä aikaa, ja voisin tehdä tästä jokavuotisen perinteen. Joka kuukausi on paha lähteä tekemään, koska ei mun musamaku niin radikaalisti muutu saati ole edes niin laaja, että keksisin kaikkiin kohtiin eri artisteja.

Thanks homies, kun jaksoitte lukea ja ensi kertaan!

keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

30 Day Song Challenge: Day 29 - A song from your childhood.

ADAMSKI & SEAL - KILLER



Now that's a blast from the past! Hyvänen aika mitä muistikuvia lapsuudesta ja tätä ysärivibojen määrää. Asiaa ei auta yhtään toi musavideo. Sillee #wegotthe90salloverus. Tästä biisistä tulee mieleen iskä, joka tätä biisiä meille soitti, Hervanta 1990-luvun lopulla ja vanha kunnon MTV, kun sieltä vielä tuli musavideoita.

Seal on yksi hienoimpia tummia miesääniä maailmassa. Itse asiassa mun eka vaihtoehto tähän kohtaan oli hänen biisinsä Crazy, mutta viime hetkellä tulin toisiin aatoksiin, kun näin ton videon Youtuben ehdotuksissa ja olin sillee "TÄMÄ SE ON!". Biitti on niin ysäriä kuin olla ja voi, mutta silti se on edelleenkin tosi jees. Ehkä lähinnä sen takia, että se muistuttaa vanhoista ajoista.

tiistai 28. kesäkuuta 2016

30 Day Song Challenge: Day 28 - A song that makes you feel guilty.

JUSTIN TIMBERLAKE - CABARET



Tää on taas näitä. En tiedä mitä eroa tällä on siihen guilty pleasure-biisiin, mut tässä on sama homma. Erona on tietysti se, että kyseessä on yksi lemppariartistini, eikä mikään eksentrisyyden multihuipentuma, jota en oo aiemmin voinut ikinä sietää. En kyllä ihan kauheesti tota fiittaajastakaan välitä. Drake kuulostaa mun mielestä nössöltä Lil' Waynelta.

Tässä biisissä on biitti ja meininki oikein hallussa, mutta sanat sitten niin joo. Eheh. Oon usein tietyllä fiiliksellä, kun tätä kuuntelen, että ei kyl uppoo ihan jokapäiväisessä kuuntelussa. Muutenkin kaikki nää 20/20 Experiencen part 2:n biisit on vähä tommosia astetta rajumpia kuin ekan osan.

Voisin veikata, että kovin moni ei nää tässä mitään mistä tarvis tuntea syyllisyyttä, mutta kun mää oon tämmönen. Ja just kun olin koulutuspäivillä, niin tunnen vielä enempi syyllisyyttä tästä kuin silloin kun tätä listaa suunnittelin. No, ainakin oon rehellinen.

maanantai 27. kesäkuuta 2016

HOX!

Jos et ole vielä lukenut eilistä postaustani, niin nyt kuulolle! 

BLOGINI NIMI JA OSOITE MUUTTUU! 


Osoite vaihtuu kuluvan viikon aikana, nimen vaihdan jo tänään, koska se ei vaikuta asioihin niin paljoa kuin osoitteen vaihtaminen.

30 Day Song Challenge: Day 27 - A song that you wish you could play.

GOGO PENGUIN - FORT



Tosiaan mun piti laittaa tähän aiemmin Dream Theaterin The Dance of Eternity, mutta syistä, joita en jaksa selittää, laitoin tämän upean teoksen instead ja sijoitin Dream Theaterin toiseen postaukseen.

GoGo Penguin on brittiläinen trio, joka soittaa modernia jazzia. Heillä on soittiminaan piano, kontrabasso ja rummut. Kaikki nää soittimet tässä biisissä olis muikeeta haltsata. Laulua ei ole, joten kaikki biisit ovat instrumentaaleja.

Kaikissa GoGo Penguinin biiseissä on erilaisia tasoja, nousuja, laskuja ja monipuolisia osuuksia. Tätä kelpaa kuunnella, kun fiilis on mellow ja ei jaksa mitään kovin raskasta eikä jytäävää jytkettä.

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

5 years.

You guys wanna see something awkward and funny?


Siinä on minä 5 vuotta sitten ja minä nykyään. Tyyli on tyylikkäämpi, otsiksen pituus parempi, meikkaus on taidokkaampaa ja poseeraus on avoimempaa. Ei voi sanoa, etteikö edistystä olis tapahtunut viidessä vuodessa!

Mä jaksan aina hokea, kuinka aika menee nopeasti. 3 vuotta lukiota ja se meni nopeasti. 2 vuotta kauppista ja sekin kului ihan hujauksessa. Kohta kaksi vuotta Keijon kanssa naimisissa ja se vasta on mennytkin äkkiä!

Sitä mä en vaan vieläkään meinaa tajuta, että mun blogin perustamisesta on jo 5 VUOTTA!


Kyllä, mun blogi täyttää tällä kellonlyömällä 5 vuotta! Hyvää vuosipäivää blogi, vuoden päästä sää meet eskariin!

Näiden 5 vuoden aikana on tapahtunut paljon ja enemmänkin. Aloitin taas tanssimisen tauon jälkeen. Aloitin Saaran innoittamana myös radioharrastuksen ja innostuin hetkeksi toimittajantyöstä. Löysin paljon uusia artisteja ja bändejä kuunneltavakseni sekä fiilistelin vanhoja suosikkeja. Musta tuli pesunkestävä fani monelle toistaan mahtavammille tv-sarjoille ja leffoille. Kävin kaikenmoisissa musiikkitapahtumissa. Rakastin ja inhosin lukiota ja pääsin ylioppilaaksi. Olin töissä milloin missäkin ja löysin intohimoni vaatekaupan puolelta. Olin ensin viikon, sitten lähes kaksi viikkoa Ruotsissa. Suoritin liiketalouden perustutkinnon ja valmistuin ylioppilasmerkonomiksi. Olen tavannut aivan mahtavia ihmisiä, mm. nykyisen aviomieheni. Aloin seurustella, menin kihlojen kautta naimisiin ja muutin kotoa kerrostalosta omakotitaloon.


Niin paljon voi yhden ihmisen viiden vuoden aikahaarukkaan mahtua. Ja olen erittäin onnellinen, että kaikki tuo 5 vuotta lähinnä positiivisine puolineen on taltioituna tänne, mun rakkaaseen blogiin.


Mää mietin jo vuosi, ehkä kaksikin sitten, että 5-vuotispäivänä on aivan pakko tehdä jättimäinen pläjäyspostaus tästä blogista. Paljon kuvia, paljon tekstiä, paljon muistelemista viimeisen 5 vuoden parhaimmista hetkistä. Sitten tulin toisiin aatoksiin.

Rehellisesti sanottuna, mä en jaksa tehdä sellaista. Jos haluatte tietää, millaista mun kirjoittaminen oli 5 vuotta sitten tai vaikka vuosi sitten, senkun klikkailette menemään tuosta sivugadgetista. Kirjoitin alkuaikoina paljon musiikista. Yksityiskohtaisia, överipitkiä pohdintoja. Edes mä en halua niitä enää lukea, mutta en halua poistaakaan, koska olen nostalgikko ja jos poistaisin, niin heittäisin samalla yhdellä klikkauksella roskiin kaiken sen ajan, jonka käytin postausten väsäämiseen. Ja mä käytin sitä paljon, jopa liikaa.

Vanhoja postauksiani lukemalla voi huomata muutoksia. Ulkonäön lisäksi mun omassa tyylissä, hiuksissa, kirjoitustyylissä, kaikessa. Vielä 3 vuotta sitten kirjoitin kuin teini ja fanitin innolla kaikkea ja halusin tuoda sen esille. Fanitan edelleenkin, mutta paljon hillitymmin, ainakin to the public eye.

Nykyään mä vaalin estetiikkaa. En osaa itse sanoa, mutta nykyinen blogin ulkoasu on jotenkin paljon keveämpi ja easy on the eye. Vaikka mä rakastin violettia, rakastin sitä ehkä liikaa. Kattokaa vaikka ite.


Jooooo mulla ei oo nyt tän parempaa kuvaa vanhasta lookista, mutta tässä näätte muutenkin mun entistä tyyliä. Violettia, höppeitä, kaunista kaunoa ja kukkasia. Ehkä vähän liikaakin. There will be no more!

Kliseisesti sanottuna nyt puhaltaa uudet tuulet. Uudistuneen ulkoasun ja värimaailman myötä aloin vakavasti harkita uudistumista ihan kokonaan. Nimi muuttuu ja sitä myöten myös osoite. Joten toivottakaa tervetulleeksi:


Goodbye, My state of mind's all purple., HELLO How beautiful love can be!

Uusi url-osoite on http://elengiyavie.blogspot.fi

Uusi blogin nimi on tyylilleni uskollisesti biisistä, musiikki kun on se yks monista tärkeistä asioista mun elämässä. Kyseessä on Commonin Love Is... ja ihastuin tähän biisiin jo vuonna 2008, kun täytin musakirjastoni mahtavilla albumeilla ja uusilla artistituttavuuksilla. Biisin kertosäkeen kysymys jäi ikuisesti mun mieleen. Kuinka kaunista rakkaus voikaan olla. Se voi olla ja onkin erittäin kaunista. Ei ole elämää ilman rakkautta.

Osoitteen nimi taas on Graciaksen Levelsistä. Elengi tarkoittaa mukavaa, kaunista, kivaa, herkullista, ihanaa. Eli vapaasti käännettynä elengi ya vie on ihanaa on elämä.

Mites tästä eteenpäin, you might ask? Blogin nimi ja url muuttuu, ulkoasu muuttui jo. Muuttuuko blogin aihe myös? Ei. Mää en ala puhua rakkaudesta sen enempää kuin mitä jo oon puhunutkin. En lakkaa pitämästä violetista vaikka siitä ei olekaan enää jälkeäkään blogin nimeä myöten. Homma pysyy samana kuin ennenkin, tosin entistä aktiivisemmin! 

Vielä yks pieni juttu: mää vihdoin piiiiitkän pohdinnan jälkeen aion ottaa Facebookin haltuun ja perustaa blogille Facebook-sivut! Jos et vielä ole etkä haluakaan seurata blogiani Bloggerin kautta, niin liity ihmeessä blogin seuraajaksi Facebookissa! Linkin laitan seuraavaan postaukseen ja tietysti tuohon sivulle. Ja onhan olemassa myös Bloglovin, jonka ääreen palasin parin vuoden jälkeen.

Viikonlopun huipputärkeiden menojen ja kiireiden vuoksi muutokset astuvat voimaan jossain kohtaa huomista, eli maanantaina 27.6. Ja koska Blogger ei oikein oo vieläkään kovin hyvä blogin osoitteiden ja muiden päivityksien kanssa, niin laitan vielä erillisen muistutuspostauksen huomenna, että ainakin näkyy tarvittavat tiedot hallintapaneelissa.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin! Cheers to new beginnings!

30 Day Song Challenge: Day 26 - A song that you can play on an instrument.

METALLICA - FADE TO BLACK



Calm down everyone. Mää osaan soittaa tän vaan lelukitaralla värillisiä hassuja nappeja painamalla ja muovista rämpytintä rämppäämällä. Ihan kiitettävästi lähes 100% tarkkuudella menee medium-tasolla ja ei oo kyllä ihan piece of cake. Olis kyllä ihana osata oikeestikin, I give you that. Mut hyvä kun osaan pitää plektraa hyppysissäni näillä nakkisormilla.

Vitsit mää haluaisin taas pelata Guitar Herota. It's so awesome.

lauantai 25. kesäkuuta 2016

30 Day Song Challenge: Day 25 - A song that makes you laugh.

THE JACKSONS - LOVELY ONE



Otsikon haaste oli hieman hankala, koska mää harvoin nauran biiseille. On mulla jotain, jotka huvittaa mua positiivisella tavalla (yhä useampi biisi taas sitten negatiivisella tavalla) tai saa mut hihkumaan, mutta sit muuten niin en kyllä päästä suustani hymähdystä enempää.

Tää on niin SÖPÖ biisi, että se saa mut ihan hihkumaan onnesta. Michael on nuori poitsu söpöllä falsetilla, samaten sen velipojat vielä nuoruuden hehkussaan ja biitti on ihanan 70-lukulaista. Tässä ei voi muuta kuin antaa jalan vipattaa, pistää svengaten ja laulaa mukana.

perjantai 24. kesäkuuta 2016

30 Day Song Challenge: Day 24 - A song that you want to play at your funeral.

MURRAY GOLD - FOUR KNOCKS


Tämä sävellys soi Doctor Whossa 4. kauden viimeisessä jaksossa. 10. Tohtori luulee selvinneensä hengissä aikaherrojen ja Mestarin tulitaistelusta. Kunnes kuulee vienot 4 koputusta, jotka eräs vanha rouva sanoi olevan hänen kuolemantuomionsa. Heti kun kuuluu ne kohtalokkaat neljä koputusta, Tohtorin ilme muuttuu sydäntäsärkeväksi. Hän tietää, että tulevaa loppua ei voi estää. 

Tämä kappale on jotain niin kaunista ja liikuttavaa, että itken joka kerta kun kuuntelen tätä. Aluksi ihan vain, koska surin vielä 10. Tohtorin kauden loppua. Sarja ei tietenkään loppunut siihen ja Tohtori vaihtui, mutta silti. Ja tämä kappale soi myöhemmin uudestaan myös 11. Tohtorin kuoleman koittaessa.

Nykyään kun kuuntelen tätä, liikutun ihan muistakin syistä. Tämä on erittäin kaunis sävellys. Hyvin herkkä, yksityiskohtainen, pehmeä. Jos en tietäisi tämän sävellyksen alkuperää, liikuttuisin silti aika varmasti. Tämä olisi myös mahtava osata soittaa. Mutta kun en osaa, niin sen kunniaksi joku saa luvan opetella tämän ja soittaa, jos ja kun yhtäkkiä poistun keskuudestanne. Matias osaa tätä hieman soittaa, mutta en voi pyytää moista omalta veljeltä.

Menipä tämä nyt kovin suruisaksi. Minkäs sille voi, kun aihekin on surullinen.

There's one moment in this piece, the little tune, that is, musically, where everything else before it has been heading. It's simple and sincere. It's just a flower poking through the snow. I can't even watch this scene. - Murray Gold

I couldn't have said it better.

torstai 23. kesäkuuta 2016

30 Day Song Challenge: Day 23 - A song that you want to play at your wedding.

JAY GRAYDON & JOSEPH WILLIAMS - WHEN YOU LOOK IN MY EYES


Tämä oli helppo. Koska tässä on sellanen pikkujuttu, että Keijo lauloi tämän mulle meidän häissä.

Thought I was through with love
Thought it was over
Didn't need what I needed before
The never-ending story had an ending after all
And it hurts you when you fall

Mä luulin aina, että se olisi jokin Michael Jacksonin biisi, joka soisi meidän häissä, kuten Speechless tai I Just Can't Stop Loving You. Kyllä meidän häissä soikin Michaelia ja paljon, mutta en olisi arvannut, että tämä olisi SE kappale, joka tulee aina muistuttamaan mua Keijosta ja meidän ihanista häistä.

Guess I didn't believe enough
Didn't think it could happen
I gave up on myself long ago
Love had me believing then it turned and closed the door
I couldn't trust it anymore

But I'm beginning to doubt my doubts
And I'm losing faith in my faithlessness
And the grey above is clearing, becoming blue sky
When you look in my eyes

Tarina kertoo ihmisestä, joka luuli löytäneensä ikuisen rakkauden, mutta joutuikin pahasti petetyksi ja satutetuksi. Hänellä on ollut epäilyksiä ja epäluuloa rakkauden saralla, mutta hän on vihdoin kohdannut ihmisen, joka saa hänet palauttamaan uskon rakkauteen.

But here in reality
It gets so confusing
Why are old habits hard to break
My heart's afraid of losing so I haven't played the game
It always seems to end the same

Hän kärsii aluksi edelleen hämmennyksestä, vanhat tavat on vaikea hylätä ja sydän pelkää häviämistä, kun aina kaikki tuntuu päättyvän samoin. Lopuksi kertoja toteaa, että tämä uusi rakkaus on antanut hänelle enemmän ja ihan kuin hän ei olisi koskaan rakastanutkaan ennen.

But I'm beginning to doubt my doubts
And I'm losing faith in my faithlessness
And the grey above is clearing, becoming blue sky
I'm beginning to feel again
And I'm losing what's left on my thoughtlessness
The sun has begun to come out in my life
When you look in my eyes

Tässä on erittäin kauniit sanoitukset ja upea rakkaudentäyteinen tunnelma. Jos osaisin sulkea pois tästä kaikki aiemmin kehittyneet tunnesiteet ja sensellaiset, niin pitäisin tätä ehdottomasti kauneimpina, mutta samalla hieman surullisena rakkauslauluna. Sellainen selviytymisrakkaustarina. Ihanaa tässä on myös se, että ihana Toton Joseph Williams laulaa alkuperäisessä biisissä. Jay Graydon hoitaa piano-osuuden.

You gave me something more
It's like I'd never loved before

Ihaninta tässä on se, että Keijo oli kuullut tämän biisin ekan kerran 17-vuotiaana ja pitänyt tätä muuten vaan hyvänä biisinä. 20 vuotta myöhemmin Keijo tajusi, että biisihän on kuin suoraan sen elämästä ja halusi laulaa sen mulle osoituksensa sen tunteista mua kohtaan.

Jos luet tätä, rakas pöhkö miekkoseni, niin tää on sulle. ♥

keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

30 Day Song Challenge: Day 22 - A song that you listen to when you’re sad.

TWWTH & GRACIAS - HIGH MOUNTAIN


Jos kukaan on edes seurannut tätä haastetta koko aikana, niin voi ehkä ajatella, että hetkinen, eihän sun pitänyt laittaa samaa artistia kahta kertaa? Well TECHNICALLY this isn't Gracias's song. This is TWWTH's song. Gracias only raps in it. Samalla tavalla kun Under Control ei ole Hurtsin biisi vaan Calvin Harrisin ja Alesson, eikä ne päästä pihaustakaan suustaan koko biisissä. Joten nih.

Okei lol, halusin ehkä salaisesti sisällyttää tähän Graciaksen kaks kertaa, vähän niinku sisällytin Noah Kinin jopa kolme kertaa fiittaajana, artistina ja biisin esittäjänä.

Mut joo, kuten mainitsin postauksessa 20, en tykkää kuunnella vihaisena vihaista musiikkia enkä surullisena surullista. Kun mä olen surullinen, mä janoan sysimustaa synkkyyttä, hillittyä mollinuottia, turtaa sumuisuutta, sopivaa aneemisuutta with a twist. Ja sitä High Mountain on, kaikella tavalla.

High Mountain on yksi elokuvan Korso soundtrackin biiseistä. En osaa kuvitella parempaa biisiä Vantaan synkimmästä kaupunginosasta kertovaan elokuvaan. En oo kyseistä leffaa nähnyt, enkä oikein haluakaan. Osaan päätellä biisin sävystä, ettei se ehkä oo ihan mikään hyväntuulenleffa.

Mä en tiedä miks, mutta tää on mun semmonen go-to-kappale, jos en muutakaan keksi. Gracias tuntuu muutenkin kaikissa tilanteissa olevan sellanen, jonka luokse palaan kerta toisensa jälkeen.

On se vaan ihan mahtava. Gracias, jos sattumalta luet tän (kuten joku vuonna nakki olit lukenutkin ja heittelit propseja Facebookissa, mokoma hassu), tää on sulle.

tiistai 21. kesäkuuta 2016

30 Day Song Challenge: Day 21 - A song that you listen to when you're happy.

LIV WARFIELD - GROOVE DJ


Tää on aivan ihana! Ja kerrankin erittäin helppo valinta. Jos oon valmiiks hyvällä päällä ja ihan vaikka vaan kotosalla pyykkisavotalla tai siivoamassa, niin tää on ihan ykkösbiisi sitä varten. Oiva kipale myös fiilistelybiisiksi, jos on kiireetön aamu ja oon lähdössä asioille/töihin tai oon kävelemässä tai pyöräilemässä mihin ikinä.

It's my day today and I'm feelin good
I want you to play my favorite groove,
play my favorite song
Cause it's my day today and I'm feelin good
I want you to play it, DJ

Joskus tää auttaa, jos oon vähän meh eikä oikein lähde päivä käyntiin. Tää on auttanut muutamankin kerran. Tässä on sellanen sopiva tsemppi ja virittää mun mielen just oikealle taajuudelle. Sellanen tosi ärtsy ja jytäävä "jaksaajaksaa"-biisi lähinnä vaan ärsyttäis, jos oon möhkötuulella.

Livillä on miellyttävä tumma ääni ja tää biisi todellakin groovaa. Albumi Embrace Me, jolla tääkin kipale on, on täynnä naisellista energiaa ja hyvää fiilistä. Me likey a lot.

maanantai 20. kesäkuuta 2016

Back on Bloglovin, people!


Hei vaan hei multa ja Fannylta! Päätin tässä out of spite antaa Bloglovinille uuden mahdollisuuden. Joten jos tykkäilet sitä kautta lukea blogeja, niin pistä seuraten sieltä(kin)!



Ps. Jooooo, mulla oli näköjään ennestään NELJÄ (4) seuraajaa. Always nice to notice! 

30 Day Song Challenge: Day 20 - A song that you listen to when you’re angry.

SEINABO SEY - PISTOLS AT DAWN


Nyt tulee kolmen päivän verran näitä mielialabiisejä. Jännä juttu niissä on se, varsinkin negatiivisten tunteiden kanssa, että mä en halua kuunnella täsmälleen mun tunnetta vastaavia biisejä. Mä en halua kuunnella vihaisena mitään aggressiivista heviä tai murhanhimoista räppiä. Ja kun olen surullinen, niin en kuuntele surullisia biisejä. Synkkiä kyllä, mutta en surullisia enkä varsinkaan iloisia. En halua pakottaa itelleni hyvää oloa. Haluan mieluummin pitää oman pahan oloni kurissa ja psyykata itteni omilla päänsisäisillä keskusteluilla takaisin kuosiin, ja aina olen onnistunutkin.

Kun mä olen vihainen, mä tarvitsen salamyhkäistä musiikkia höystettynä pahaenteisyydellä. Siihen olen löytänyt täydellisen lääkkeen: upean Seinabo Seyn masterpiece, Pistols At Dawn.

You looking at me
Me looking at you
We could've have it all
A world of our own
I never thought we could be
Pistols at dawn

Viipyilevää mutta intensiivistä dramatiikkaa, raastavaa tunnetta, aseenlaukauksia ja mahtipontinen lopetus. Mä inhoan aseita ja kaikkea siihen liittyvää, mut joskus ne toimii hienoina efekteinä tietynlaisissa biiseissä. Tässä aseenäänet toimivat loistavasti.

Seinabo Seyltä on ilmestynyt vain yksi albumillinen biisejä, mutta voin silti sanoa suurella varmuudella, että tämä biisi on yksi Seinabon mahtavimpia biisejä. Sanoitukset ovat täynnä tunteita laidasta laitaan: surua, rakkautta, epätoivoa, epäuskoisuutta, vihaa. Mä pystyn samaistumaan siihen ja mä en pysty. Se riippuu paljon omasta mielialasta. Se ei kuitenkaan ole niin aggressiivinen, että se pahentaisi mun fiiliksiä entisestään vaan pitää ne tasaisina ja lopulta helpottaa. 

Musiikista on paljon apua, oli fiilis mikä hyvänsä.

Ennen kuin tiesin, että tällä biisillä on musavideo, mulle oli muodostunut tietynlainen kuva, millainen musavideo tällä biisillä voisi olla. Kun näin tämän videon, olin ihan ällikällä lyöty. Se on aikalailla juuri sellainen kuin olin ajatellut. Sopii biisin tunnelmaan täydellisesti!

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

30 Day Song Challenge: Day 19 - A song from your favourite album.

GRACIAS FEAT. NOAH KIN - OD CUMULUS



No siis lempparialbumeitahan mulla on kymmeniä, mut tää valikoitui yksinkertaisesti sen takia, etten ollut sijoittanut mah boi Graciasta vielä mihinkään kohtaan tässä haasteessa. Ja okei, tää biisi on UH-MAZING.

Elengi on mun yks go-to-albumeista, jos en keksi mitään muutakaan kuunneltavaa. Niitä mulla taas ei ole paljoa, ja siis tää toimii AINA. Se on niin hyvin rakenneltu levy. Repent on täydellinen introbiisi. Otetaan relasti, mutta se tehdään silti isosti. Levels on kunnianhimoinen ja ylpeä, jopa mahtipontinen biisi with a pinch of Africa. Paint Me a Picturessa palataan lunkiin meininkiin, mutta tunnelma on quite eerie. Vähän kuin kummitusjuna, mut kuulostaa siltä kuin vaunu nousisi naristen ja laskee äkäsesti. Eli siis kummitusvuoristorata, you might say. Sanoituksissa muistellaan vanhoja aikoja ja lapsuutta. "The ducks were mighty, Malmi more shiny, ten penny gummy bears --- live long enough by the train tracks till the noise start to sound like a lullaby". Sisarusten syntymä ja äidin kasvatus ovat sanoitusten kantava voima.

Slow It Down, toinen single, loistaa äänimaailmallaan. Biisin käskyä on helppo totella, koska meininki hjyvä. Rakastan biisin sanoilla leikittelyä. "Light fast running all weekend, I am caught up with a crew of speed demons, MJ, still my break is even --- GR to the goddamn CS, solo for dolo still see us doing us no BS, in this life's photo reel, if it all goes down so be it, never played around so beat it, MJ, still nada was given ---" Ensinnäkin MJ. FOR REALS! Das jus great. Ja Gracias loves MJ, sillä oli hieno MJ-paita Blockfesteillä 2012. Ja mä en osaa kunnolla selittää miks, mutta mää rakastan Graciaksen nopeita ja nokkelia riimejä. Niissä ei aina oo ehkä mitään järkee (ainakaan mulle), mut ne kuulostaa hyviltä. Sit myös aika varmasti Graciaksen äidille osoitettu kohta muotoutuu quite nicely. "Ain't no telling when I'ma be back again, till then tell Valentine I love you". Se täytyy kuulla ennen kuin ehkä tajuaa mitä mää meinaan. Gracias on yks rytmittelyn mestari.

Gloomadesta joku levyarvostelun tehnyt sanoi, että se on kuin lasitalo, jossa kummittelee. Eli jälleen kerran kummituksia. Oikee kummitusstoori koko Elengi. Gloomade on mystinen, mutta silti hyvin selkeä. Mystiikkaa tuo äänimaailma, ja sanat eivät ehkä heti aukea, mutta kertovat arjesta selviytymisestä. Sada Yakko oli ekalla kerralla mielestäni todella outo. Muutaman kuuntelukerran jälkeen biisi alkoi istua mun korviin oikein kivasti. Ekojen sekuntien ja lopulta muihin efekteihin ja Graciaksen äänen alle feidaantuva raskas hengitys on jostain syystä hyvää tsemppiä, jos ajan pyörällä ylämäkeä pitkin. Hengitän aina sen tahtiin, kun poljen ja reisissä kihelmöi.

Sitten pääsemmekin tämän postauksen pääesiintyjään eli OD FREAKIN CUMULUS. En tiä mikä siinä on, mut siinä on melkeen kaikki kohallaan. Vähän liikaa kirouksia, mutta äääää. Biitissä on äkänen asenne, jälleen nokkelia sanaleikkejä ja ihana Noah Kin. Voiko enempää pyytää? Ja jälleen tosta levyn rakentelusta, niin tämä on aivan täydellinen Sada Yakkon jälkeen. Ei koko ajan tarvii vuorotella lungin ja jytäämisen välillä. Välillä voi vaan antaa fiiliksen nousta ja nousta.

Openissa on hyvin vahvoja afrikkaviboja. Rentoa, mutta jokseenkin pahaenteistä. Biisin lopussa Gracias räppää kielellä, jota en saanut millään googletuksella selville. Se luki kuitenkin lyriikkalehtisessä. "Memoirs ya ba bantu, lofoli atiwana". Jubilee on terävää bassoa höystettynä hennolla miesäänellä. Even Out on tyyliltään #jätkätlähteeradalleyowadaap all over the place.

Burgundy Red is just pure #creepygloomyghosttownawesomeness AND I LOVE IT. Jälleen niitä 4-letter-wordseja (you naughty boys, u kiss your mothers with those mouths?), mut sanakikkailut ovat vahvana, Graciaksen räpäyttely solidia and this verse I love so very much: "Burgundy red burgundy red red, up-close view of the man on the edge, rosewood, crimson, scarlet, your hues, far too far-fetched, burgundy red, burgundy red red, done said too many times best kept hush red lust done bled too many times red red rust and what? Burgundy red, burgundy red red, rose red, redrum, ear drums, tuscan, ruby red, harvest, code red, burn your kingdom". En tiä mitä tää meinaa, punaisen sävyjä ja semmosta kaikkee, mut Graciaksen rytmitys ja leikittelevyys on erittäin nautittavaa kuunneltavaa.

Muhiva on levyn viettelevin kappale, omalla tavallaan. Kenelläkään näistä finglish-räppäreistä ei oo kunnollisia rakkausbiisejä. Paitsi pari aikas ihanaa The Megaphone Statella, ja sitten Noah Kinillä, mut ne taas on aikalailla breakup-songeja, joten joo. Soundi on utuinen ja rakeinen, vähän white noise-stylez. Biisin tunnelma on laid back with a touch of flirt and twinkle in the eye. Me likey. Viimeinen kesäfiilisbiisi, Lost n Found, on söpsö lopetus koko albumille. Kivaa kesäistä meininkiä, voin ihan kuvitella kuuntelevani tätä volat kaakossa ja bassot täysillä jollain söpsöllä avoautolla viilettäessäni pitkin ysitietä. Jos mulla siis olis ajokortti.

Ohohupsista, tästähän räjähti ihan kokopitkä levyarvostelu. Which is actually quite nice, koska mä en oo tehnyt sellasia pariinkolmeenneljään (?) vuoteen. Jos jaksoit lukee, niin congrats. Kaiken kaikkiaan erilainen, mystinen, aavemaissävytteinen, utuinen, afrikkavaikutteinen, erikoinen albumi. Loistavia featuuraajia (paitsi where's mah other boi Ekow?), huikeita tuottajia ja massastapoikkeavia sanoituksia. Aivan eriä settiä verrattuna ekaan EP:hen ja JTT:n kanssa työstettyyn Globeen. Rytmittely, riimittely, sanat ja biitit are ON. POINT.

Tässä vielä koko albumi, kuuntele se. I won't take no for an answer.

lauantai 18. kesäkuuta 2016

30 Day Song Challenge: Day 18 - A song that you wish you heard on the radio.

BINIYAM FEAT. SPECKS - VILLAINS


Tää sopis aivan mahtavasti sinne klubibängereiden ja pophopin sekaan! Tässä on erittäin hyvä biitti ja meininki, ja vois ihan hyvin toimia tietynlaisten tanssipaikkojen tanssilattialla. Plus mää tykkään tän sanoista. "Not a safe place with dark people around". Sopii aivan loistavasti nykyään vallalla vellovaan rasismiin. Ja toim. huom. Biniyam on itse puoliksi tummaihoinen, syntyjään saksalais-etiopialainen ja asuu Suomessa.

Biniyam on nykyään myös yks mun ehdottomia lemppareita. Menee kyä aikalailla samaan kastiin Graciaksen, Noah Kinin ja E. Thelon (ent. Ekow) kanssa. Vielä kun tekis lisää musakkia, niin hyvä tulee!

perjantai 17. kesäkuuta 2016

30 Day Song Challenge: Day 17 - A song that you hear often on the radio.

SAM SMITH - WRITING'S ON THE WALL



Tää biisi oli mun mielestä hyvä. Paino sanalla oli. Keijo soitti tän mulle yhtenä kauniina kevätpäivänä autossa. Aivan upee, mahtipontinen, ehtaa James Bond-kamaa.

Mutta sitten olin kaks kuukautta työharjoittelussa, ja viimeisen kuukauden tää soi joka hiton päivä sieltä soittolistalta. Joinakin päivinä jopa kaks kertaa. Yöh. Asiaa pahensi se, että muut biisit, jotka siellä soi, oli hyväntuulisia, meneviä ja motivoi tekemään töitä. Tää biisi taas ei ole millään muotoa työntekobiisi. Kun miettii siitä näkökulmasta, tää biisi on hidas, raskas ja masentava. Ei jatkoon.

torstai 16. kesäkuuta 2016

30 Day Song Challenge: Day 16 - A song that you used to love but now hate.

FINTELLIGENS - PÄÄ PYSTYYN


Anteeeeeks, Ela ja Hoo, mutku tää on pilattu multa. Oon kyllästynyt tosi moneen biisiin, mutta harvaa on pilattu niin, etten halua enää kuullakaan kyseistä biisiä. Joitakin biisejä on pilattu sillä, että oon ollut ite ihan hypeissä ja sitten joku partypooper tulee ja sanoo taikasanat: "Vaihda biisi, tää on ärsyttävä/tyhmä/outo." Ja jostain syystä, outo-sana tuntuu eniten.

Tämä biisi kuitenkin on pilattu sillä, että se on soitettu ihan väärässä tilanteessa. Biisissä on ihan kiva sanoma, "vaik ois vaikeeta pää pystyyn", mutta kun se soitetaan tietynlaisessa "nyt meni ihan päin honkia, mikään ei piristä just nyt"-tilanteessa, niin ei. Ei vaan ei. Siinä vaan tulee semmonen olo, että ei oo ihan tunnusteltu tilannetta eikä tunneta ihmisiä niin hyvin, että noin vois tehdä. It was all awkward and weird. Not cool.

Fintelligens on silti kiva noin muuten. Much vibes, very nostalgia, such awesome.

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

30 Day Song Challenge: Day 15 - A song that describes you.

TIMO PIENI HUIJAUS - PENNIST



Joo neuvoisin sua unohtamaan rahan, jos pystysin onnen taata, 
mut katon omiin taskuihin, nään vaa reiän läpi maahan.
-----
Oon nii tottunu tähä ei penniikää massii, 
makaronii kassii, oon lamakauden lapsi.
Luotan siihen et kohta puhaltaa hyvä tuuli, 
ja mul olis leivän päällä muutakin kun ylähuuli.
Ja vuokrat ois myöhäs pari päivää enintää, 
kaikki laskut sais maksettuu ajois ennen perintää.
Eikä palkat aina suoraan tilin ohi mee, 
lompakkoki olis taskus muutenki ku koristeen.

Jälleen kerran, tämä oli vaikee päättää, koska en oo pitkään aikaan samaistunut mihinkään biisiin. Mä en oikeestaan edes huomaa biiseistä enää mitään "joo tää on siis niin mua!", koska mun ei tarvii. Eläydyn silti kaikenlaisiin tarinoihin ja riimeihin.

Päätös piti silti tehdä ja jouduin venyttämään aivokapasiteetteja pidemmälle ja kaivautua menneisyyteen. Sieltä löytyi vanha kunnon Timppa ja ensin kuuntelin Onnenpotkut. Näh, ei. Liian spesifiä kerrontaa Timon omasta elämästä. En samaistu. Sitten Tuulimylly. Näh, ei ei. En oo ollut koskaan näin pahassa jamassa, vaikka jonkin sortin masennusjaksoja on koettu ja traumoja eletty. Sitten kuuntelin tän ja iski heti, kun sain ton lainatun kohdan kuunneltua.

Hymyilen pennist, nauran jo markast, koht on taas kaikki paremmin.
Tanssin taskut täynnä tyhjää.
Hymyilen pennist, nauran jo markast, koht on taas kaikki paremmin.
Tanssin taskut täynnä tyhjää.

Elastisen vetämä kertsi tuon hymyn huulille ja muistoja mieleen. Näin Timon usein Elan tuplaajana monenmonilla keikoilla, sekä soolovedoissa että Rähinä Liveissä ja se oli mahtavaa katottavaa. Läppää lensi ja meininki hjyvä. 

Velat kasvaa ku lumipallo, silti jaksan juosta 
niit karkuun ja otan kaikki hitaat matkal huostaani.
Ei ne saa mua kiinni, ei edes hevillä, 
oon pitäny Valuutan safkois yhen viikon Levillä.
-----
Auttajana altis, 
heitin just Atelle askin röökiä ja hymy oli hammast vaille valmis.
Se pelasti mun päivän, ellei jopa viikon, 
niin pieni asia, silti niin iso kiitos.
Mut mustaki voi olla montaa eri mieltä, 
oon saanu ystäviltä paljon, annan hyvän kiertää.
Sanontaki kuuluu: 
"Jos tiedän mitään mistään, 
et rikas pihtaa kaikest, köyhä antaa vähistään".
Ha, jos tiedän mitään mistään, 
rikas pihtaa kaikest, köyhä antaa vähistään.

Tässä säkeistössä on kyl just tätä melko spesifiä tekstiä, mutta ajatus on tärkein. Vaikka rahat on ollut tiukalla, niin oon aina halunnut auttaa mm. veljeä ja vanhempia, jos se vaan on ollut meillekään mahdollista. Ja kaikesta saadusta avusta oon aina niin kiitollinen! Oon niin onnellinen, että mulla on niin mahtava tukiverkosto. Ihana perhe ja suku, mukaanlukien appivanhemmat ja Keijon sisarukset sekä upeita ystäviä.

Oon huomannut senkin tässä monen vuoden ajan, että on meillä ollut sitten kuinka tiukkaa, niin aina on selvitty eikä nälkää oo tarvinnut nähdä. Eletään aina kuukausi kerrallaan, palkasta palkkaan ja kädestä suuhun ja mitä näitä sanontoja nyt on. Mutta aina, AINA ollaan selvitty laskupinkoista ja ruokaa on saatu pöytään. Onneks nuudeli, hernekeitto ja makaronit on kummankin mielestä hyvää ja mää oon taitava tekemään hyviä kirppis- ja alelöytöjä. Eikä oo edes tarvinnut elää mitenkään askeettisesti. Leffoissa päästään välillä käymään ja yksittäisiä keikkakäyntejäkin, mm. Steven Wilson ja Toto, on saatu toteutettua.

Kuten Jake Peralta sanoisi: "It's allz good".

Mut elämä on valitettava nautinto, 
siks tanssin ku sade ja nauran ku aurinko.

tiistai 14. kesäkuuta 2016

30 Day Song Challenge: Day 14 - A song that no one would expect you to love.

DREAM THEATER - THE DANCE OF ETERNITY


Tän biisin piti alunperin mennä kohtaan "A song that you wish you could play". Tulin kuitenkin katumapäälle tähän kohtaan valitsemani biisin suhteen ja tein vähän muutoksia. Mun ei pitänyt, mutta nyt oli pakko. Ja siis edelleenkin todellakin tää olis aivan mahtava osata soittaa, soittimella ei väliä, koska mä nyt en mitään muuta osaa soittaa kuin suutani ja Guitar Heron kitaraa.

Anywayz, tää on todella kova biisi! Laulua ei ole, mutta monimutkaisuutta ja tasoja on sitäkin enemmän. This song's got proge written all over, and I LOOOOVE it. Mun oli ihan pakko laittaa tähän liveveto Boston Opera Houselta parin vuoden takaa, koska kattokaa nyt tota talentin määrää. John Petrucci taituroi kitaran ja John Muyng basson kanssa, Mike Mangini hoitelee rumpukeittiötään ja Jordan Rudess kikkailee keyboardin ääressä. Edellinen rumpali ja alkuperäisjäsen Mike Portnoy on alun perin kirjoittanut ko. rumpunuotit ja on tehnyt upeaa työtä. Jossain haastattelussa oli itsekin sitä mieltä, että kohdasta 5:32 alkava pätkä on välillä yhtä painajaista soittaa. Hienosti kaima hoitaa homman kotio!

En tiedä, osaako kukaan nyt enää yllättyä tästä valinnasta, kun mää oon kuitenkin jo nelisen vuotta kuunnellut muutakin kuin hoppia. Oikeestaan mää en oo hoppia kuunnellut kunnolla enää vähään aikaan. Silleen sattumalta ja nostalgisointimielessä enemmänkin. Mun musamausta on tullut sopivan sekalainen ja mä tykkään siitä niin. Kaikkea ei voi hallita, ja musamakuaan ei pidäkään hallita vaan siks "koska yololol mä en voi kuunnella rokkia koska oon hoppari" ja toisinpäin. En tiedä onko sellaista ajattelua enää. Enemmän ehkä vanhempien ihmisten keskuudessa ja just tota päinvastaista ajattelutapaa, että "ihan hevonhumppaa ja höpöhöpöjuttuja moiset pophopit ja aggressiiviset rokit vai mitälie progressiivista olikaan, kyllä ennen osattiin tehdä musiikkia!" ja nyt meni muuten lujaa ohi aiheesta.

Mut niin siis se yllättävä piirre tässä on ehkä tän biisin yltiöpäinen sekopäisyys, you know what I'm saying? Tää biisi on paikoin raju, synkkä, pahaenteinen (biisi myös liittyy erääseen pelottavaan tarinaan, jonka takia mä en ko. levyltä kuuntele muita biisejä kuin tämän, koska tässä ei ole sanoja) ja jotenkin ei-mua. Mustakin tuntuu siltä. En mää oo tätä biisiä ihan ekana kellekään esittelemässä (paitsi hehe köh täällä blogissa), koska se tuntuis oudolta. Ainoo olis, jos joku jo valmiiksi Dream Theaterista pitävä haluaisi kuulla lisää eikä olisi tätä vielä kuullut.

Jos tykkäsit livevedosta tai et jaksanut katsoa sitä, niin kuuntele originaali tuosta.

maanantai 13. kesäkuuta 2016

30 Day Song Challenge: Day 13 - A song that is a guilty pleasure.

DISCLAIMER: Mua oikeesti vähän hävettää paljastaa tää ja melkein vaihdoin viime hetkellä mun kauan sitten päättämäni biisin, mutta en jaksanut enää miettiä. Tässä tulee.

LADY GAGA - TEETH


Joo. Tässä on kaikki niin pielessä kuin mikään voi olla. Artisti, biisi ja sen sanat. Ainoo mikä on kunnossa, on biitti. Ja siitä tää koko homma lähtikin, biitistä.

Tarina vie kauas menneisyyteen, jopa 4 vuotta taaksepäin. Street dance-tuntien lopuksi kuuntelin pukkarissa, että mikä on tämä cool biisi, joka kuuluu seinän läpi toisesta salista, jossa reenattiin oliskohan ollut commercial dancea. Tai show-tanssia, en muista enää. Joka tapauksessa jotain muuta ku street-tanssia. En tiennyt artistia, sanoista en saanut mitään selvää, mutta tykkäsin todella paljon. Ajattelin, että ehkä tää on joku tummaihoinen naikkonen.

Kerran yhden tunnin jälkeen kuulin kanssareenaajan laulavan mukana biisiä ja järkytykseni tajusin heti, että kenestä ja mistä biisistä oli kyse. Tiesin erään Facebook-kaverini kautta, että Lady Gagalla oli biisi, jossa lauletaan "Show me your teeth", jota tämä kyseinen kanssareenaajani lauloi kaverilleen. Sillä samalla sekunnilla mun päässä kuului särkyvän lasin ääni.

Minä. Minä tykkäsin Lady Gagasta. Okei yhdestä biisistä, mutta mi-tä ih-met-TÄ. Mää olin aina vihannut sen musiikkia, koska hyiyöklol ja tehnyt sen kanssaihmisilleni hyvin selväksi. Se putki meni sitten hienosti pieleen ja ihan vahingossa.

Kuljin kuin hitaassa transsikohtauksessa kotiin ja mietin elämääni. Miten tää oli tähän näin päässyt? 

Sitten vilkaisin puhelintani, jossa oli Spotify auki, ja ennen kuin huomasinkaan, kirjoitin hakukenttään "lady gaga" ja etsin biisin sieltä. Sitä ennen varmistin, että asetukset on private sessionilla, ettei mun häpeällisestä toimituksesta jäisi mitään jälkeä minnekään. Kuuntelin biisin muutamaan kertaan ja lisäsin listoillenikin. Yhdessä vaiheessa kyllästyin ja poistin biisin. En tiedä miten se tapahtui, mutta muutama kuukausi sitten aloin kuunnella biisiä taas. I'm an addict. Okei en oo nyt vähään aikaan taas kuunnellut tätä ja ehkä hyvä niin. Enkä mää oo missään vaiheessa antanut tän lähteä käsistä ja alkanut kuunnella muita biisejä. Eeeei, ne on edelleen täyttä gaggaa (*self five*).

Noin. Nyt ehkä pääsen lopullisesti irti tästä biisistä, kun tein julkisen synninpäästön. Kiitos ja anteeksi.

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

I know you thought that I was different though.

Suski heitti pitkästä aikaa haasteen, johon vastaan oikein mielelläni. Kiitos Suski! Kuvituksena toimii taannoisen laivareissun otokset.


Moneltako heräsit tänään? Ensin kymmenen jälkeen, olin noin tunnin pari hereillä, nukahdin taas ja heräsin kahden jälkeen. Sain unta vasta sen verta myöhään, etten kehtaa sanoa, ja eka meinasin sanoa myös, että en kehtaa sanoa monelta heräsin. Rytmit on vähän sekasin...

Seuraatko jääkiekkoa? Joo ja en. Mää oon sen verta huono Tappara-fani, että katon vaan finaalit ja en välttämättä ees niitäkään kaikkia vaan ratkaisevia otteluita, kuten ihan se viimenen Game 7. Suomen pelejä katon kyllä jotenkuten ja katon aina, jos ja kun Suomi pääsee finaaliin.

Pitääkö munkissa olla hillotäyte vai eikö täytettä ollenkaan? Ei täytettä. En oikein oo hillofani. Ainoo minkä kanssa voin syödä hilloa on tyyliin riisipuuron kanssa ja lättyjen päällä, jos jätskiä tai kermavaahtoa ei ole tarjolla. Mää en muutenkaan juuri syö munkkeja, koska harvoin saan hyvää gluteenitonta munkkia. Pyynikin näkötornilla oon syönyt tähän mennessä parasta munkkia.

Milloin kävit viimeksi saunassa ja kauanko yleensä istut saunassa? Viimeks olin saunassa lauantaina. Siellä itte kiuastilassa istun yhteensä puoli tuntia 10 minuutin pätkissä ja joskus saattaa mennä 1-2 tuntia siinä suihkutilassa vilvotellen ja suihkutellen.

Heitätkö postissa tulevat mainokset heti roskiin vai luetko ne kaikki? Keijo yleensä muistaa hakee postit niin se kyllä heittää ne heti meneen. Joskus saatan vilasta nopeesti mainokset. Jos niitä on paljon, erittelen seasta laskut ja muut tärkeet kirjeet ja heitän roskiin.


Aiotko lähteä ulkomaille kesällä? Ei taida olla varaa. Ruotsiin olis ihana päästä, vaikka ees Tukholmaan asti. Gävle ja sukulointi jää vain haaveeksi.

Mitä aiot tehdä huomenna? Toivottavasti jotain tuottavaa, kuten pyykkienpesua, kaupassakäyntiä ja töihin liittyviä juttuja. Ei voi tietää. Tänä viikonloppuna en oo muuta tuottavaa tehnyt, kun tätä blogia väsännyt. En oo ees jaksanut meikata, joka on toisaalta hyvä, koska onpahan saanu iho hengittää kaks päivää putkeen.

Mikä soittoääni sinulla on puhelimessasi? Joku iPhonen oma tylsä, nimeltään Silkki.

Onko kukaan tuttusi sairastanut syöpää? On. Lähin tuttu on oma isä, mut se oli siihen aikaan 6-vuotias vasta.

Mikä grilliruoka on parasta? Broileripihvit a la Matias. Valmistajalla ei oo juuri väliä/en muista ikinä niitä, mutta yumMY.



Biisi, jolle itkit viimeksi? Porcupine Tree - Heartattack in a Layby.

Kuka valmisti viimeksi syömäsi aterian? Keijo teki jauhelihakastiketta ja muusia. Ja no en tiedä lasketaanko tätä ateriaksi, mut haluan mainita äidin tekemän ihanan kinkku-paprika-piirakan, jonka loppuja syön just.

Oletko koskaan käynyt Moskovassa? En.

Sano yksi julkkis, jonka kanssa sulla on yhteiskuva. Redrama on viimeisin.


Muuttaisitko loppuelämäksesi mieluummin Ruotsiin vai Norjaan? RUOTSIIN! Siellä on Keijon perhekin! Ja mää osaan jo vähän ruotsia ja Ruotsissa on hieman halvempaa kuin Suomessa. Can't say we haven't thought about that...

Paras keikka, jolla olet ikinä ollut? Joo varmaan sää kysyt tommosia! En mää pysty valitsemaan.

Kun menet käymään jonkun luona, jätätkö takkisi yleensä naulakkoon vai laitatko henkariin? Naulakkoon, jos mahdollista ja on tilaa.

Mikä on parasta lettujen kanssa? Jäätelö ja mansikat. Suklaakastike olis kans kiva kokeilla joskus.

Mikä asia on ärsyttänyt sinua tänään? Kaikki. Tää on ollut tosi hankala päivä. En oo jaksanut puhua, en meikata, olla kiva. HIMYM, Keijo ja blogi on pitänyt mut jokseenkin vireessä.


Milloin viimeksi suutelit jotakuta? Just äsken.

Oletko jo käynyt tänä keväänä jäätelökioskilla? En. Oon tosi monta kertaa halunnut käydä!

Minkä bändin/artistin biisit saa sinut ärsyyntymään? Mää en ees tiedä kuka muija se on, mut sen biisejä soi kyllästymiseen asti työharjoittelupaikan soittolistalla varmaan yli kaks kuukautta joka päivä. Todella ärsyttävä ääni ja tapa laulaa, ja muutenkin erittäin raskasta kuunneltavaa. Ei varsinaisesti motivoinut työntekoon. Toivottavasti en kuule sitä enää ikinä.

Oletko koskaan käynyt Espanjassa? En, mut olis aivan ihana käydä. Ensin olis kyl kiva osata ees vähän espanjaa.


Minkä väriset silmät vanhemmillasi on? Vihreät molemmilla. Vihreet silmät on muutenkin kuulemma harvinaisuus, mut meillä on kaikilla vihreät silmät meiän perheestä, myös mun äidin siskolla.

Suomessa ikuinen syksy vai ikuinen kevät? Jos se ikuinen syksy on sitä kivaa elo-syyskuun ruskaa ja lämpimiä päiviä ja vilpoisia iltoja juuri ennen lokakuun sadetta ja pimeyttä, niin joo, ikuinen syksy.

Pitäisikö Australia heivata pois Euroviisuista? Ei kai nyt. Minne sen sieltä heivais, kun hyvään alkuun ovat päässeet? Aivan ihanan tytsyn he sinne nyt viimekskin lähettivät.

Käytätkö paljon mekkoja kesäisin? Kyllä. Hyvä kun osaan olla muilla vaatteilla kesäisin!

Mitä joit viimeksi? Pepe Makee. That also always has my back.


Mikä biisi soi nyt? Gracias - Night Shift (DJ Kridlokk Remix).

Milloin viimeksi kävit hammaslääkärissä? Mä en ees muista........... #tekaritjonelikymppisenä

Minkä elokuvan katsoit viimeksi? X2: X-Men United. Oli ihan jees, mut kyllä mää vaan tykkään noista uusista. On aivan mahtavia ja oon varmaan itkenyt jokaisen aikana. That's a sign of an AWESOME movie!

Oletko jo rantakunnossa kesäksi 2016? Onhan ne hylkeet ja merinorsutkin aina rantakunnossa.

My favourites of May.

Tää tulee nyt niin myöhässä, mut onneks mun motto on "parempi myöhään kuin ei milloinkaan".


Meiän kuunvaihde kului mukavasti ystäväpariskunnan 5-vuotishääpäivää viettäen. Lautapelejä, hyvää syötävää ja paljon ihmisiä. Rappakalja oli taas kerran ihan huippua! Tajusin just senkin, että kerrankin päästiin pakenemaan ärsyttäviä vappuperinteitä ja hulinoita. Tampereella niihin törmää väkisinkin. Tuolla kaukana maaseudun sydämessä ei kauheesti moisia hömpötyksiä näkynyt eikä varsinkaan Luopioisissa, jossa hääpäiväjuhlia vietettiin.

Captain America: Civil War toisen kerran! Koska dvd-julkaisu tulee vasta joskus vuonna nakki ja Viaplayhin/Netflixiin tuleminen kestää. Ja koska me ollaan hulluja faneja. Me katottiin tällä kertaa 3D:nä, joka tällä kertaa jopa toimi ihan ok. Yleensä ihmisleffoissa 3D ei toimi, se on enempi piirrettyjen tai Avatarin tyyppisten leffojen juttu.


Kebabit ja leffailta veljen kanssa. Matias kyllä oli mukana kattomassa Civil Waria ekallakin kerralla, mut silloin oli myös Keijo ja Emppa, joten ei oo sama asia. Voitiin höpöttää ihan eri tavalla ja heittää random huomioita toisillemme leffan aikana. On se kiva veli.

Sään lämpeneminen. Kyllä valo ja lämpö on ihanaa. Ei tartte jäätyä enää aamulla, kun ei osaa pukeutua tähän säähän, että aamulla on kylmä ja päivällä helle. Nyt on ihan aamusta asti hyvä ilma ja pystyy heittään pelkän neuleen niskaan. Ps. Perun sanani. Mää hikoilin ku sika tänään (9.5), vaikka olin kesäisissä kuteissa. Kohta on viileetä ja sit mää valitan taas kuinka kylmää on. Pps. Ei oo kyllä ollut yhtään liian kylmä, paitsi aamuisin. Ihan sopiva keli! Kyl se kesä tulee sieltä.


Keijo, kun se suostuu kuvaamaan mun iänikuisia asukuvia. Kerran en tohtinut pyytää sitä taas kuvaamaan ja yritin selfietikulla. Se katteli mun säätämistä hetken ja sillä meni hermo ja halus auttaa mua. On se muutenkin aina ihan paras, mutta tässä kuussa tästä syystä.

Biniyam - The Abyssinian. Tämä oli varsinainen löytö Spotifystä, kun just tossa valitin, että ei oo mitään uutta tullut keneltäkään mun lemppariartistilta. Biniyamin levyä kyllä tuli vähän kaivattua siitä asti, kun nähtiin se livenä YO-talolla lokakuussa.


Pyrinnön peli livenä pitkästä aikaa ja vieläpä Hakamettässä! Kyl kelpas mennä kyseiseen mestaan Tapparan Suomen mestaruuden jälkeen. Voittoa ei tullut, mutta ei ne vielä loppunut, seuraavaksi game 5/7... Ps. Ei ne voittaneet Suomen mestaruutta.


Älä Laihduta-päivä. Tai no, mun tapauksessa se oli Älä Laihduta-viikonloppu. Facebookista bongasin kyseisen jutun ja sit vähän innostuin ja mulla räjähti homma käsiin kaupassa.

Mun tekis mieli kirjoittaa tosta aiheesta lisää. Ei siis siitä, etteikö koskaan saisi laihduttaa, mutta kuinka nykyään rasvaa ja selluliittia pelätään kuin ruttoa. Mua ei pelota mikään semmonen yhtään, koska nyt kun muistelen niin mulla on takana Älä laihduta-kuukausi. Grilliruokaa, siipiä, Mäkkäriä ja herkkuja on vedetty, koska yolo ja mä voin.


Radiokirppis. Oon aina tykännyt siitä, koska sieltä löytää aina kaikkea kivaa (viimeksi kävin ehkä 3 vuotta sitten ja silloin löytyi täydellinen pitkä musta nahkatakki penkkariasua varten), mutta nyt rakastuin siihen uudelleen! Löysin sieltä mm. täydellisen hyväkuntoisen farkkutakin todella halvalla ja aivan ihanan maksimekon ja vaikka mitä kaikkee alle 5€/kpl. Siellä mä tuun varmasti pyörimään jatkossa enemmänkin!

Tumma huulipuna. Ostin Oriflamelta ihanan mattahuulipunan sävyä Dark Burgundy ja sen kaveriksi tumman huultenrajauskynän. En voi elää ilman huultenrajaamista, se antaa meinaan siistimmän lopputuloksen.


Euroviisut. Voitto meni kyllä oikeaan osoitteeseen. Ukrainan biisi oli todella vaikuttava ja koskettava. Muita lemppareitani oli Australia ja Unkari. Ja pisteenä i:n päälle ihana Justin Timberlake oli esiintymässä!


Vaatekaapin siivoaminen. En tiedä onks mun lukijoissa tämmösiä, mutta mulle humahtaa samassa sekunnissa täydellinen mielenrauha, kun saan siivottua kaappeja ja setvittyä laatikoiden sisältöjä. Plus sieltä voi tehdä löytöjä, jotka on enemmän ja vähemmän vahingossa painautuneet aina vaan syvemmälle kaapin syövereihin!


Ihanat loppukevään ilmat. Saman viikon aikana jouduin käyttämään kevyttoppatakkia ja jopa hanskoja ja miltei seuraavana päivänä pärjäsin jo ilman neuletakkia. Meiän molemmat omenapuut kukki sen pienen hetken, mitä ne yleensä kukkii ja sain otettua hyviä kuvia.


TYÖHARJOITTELU LOPPUI! Ei siinä, ikävä tulee tota paikkaa ja työporukkaa, mutta oli myös aika mahtavaa, koska jäljellä oli sen jälkeen enää yksi koulupäivä ja VALMISTUMINEN.


Lady Nana and the Band. Ihanan upean mahtavan tätini blues-bändi veti Paapan kapakassa loistavaa settiä! Olin niin iloinen, kun päästiin pitkästä aikaa ja ekaa kertaa Keijon kanssa kattomaan Nannaa livenä, ja vieläpä viimeisen harjoittelupäivän kunniaksi. Katellessani Nannaa stagella tuli semmonen olo, että "wow, my aunt is so cool. She is cool aunt Nanna!"

Toukokuun viimiset päivät. 29. päivä Tampereella parhaiden tyttöjen kanssa, 30. päivä viimeisen kerran koulua ja sen jälkeen Matiaksen ja Keijon kanssa awesome Suits-maraton. Ja kaiken huippuna 31. päivä oli valmistujaiset! Siitä lisää myöhemmin. Stay tuned.

30 Day Song Challenge: Day 12 - A song from a band/artist you hate.

CALVIN HARRIS & ALESSO FEAT. HURTS - UNDER CONTROL


Tähän kohtaan olisi voinut laittaa vaikka ja keitä. Cheek. JVG. Petri Nygård. Sanni. Nicki Minaj. Miley Cyrus. Haloo Helsinki. Drake. Flo Rida. Nää kaiken maailman Ellinoorat ja Auroorat ja Vilmanoorat ja mitkälie muut samalta kuulostavat muijat. Listaa voisi jatkaa, mutta vois loppua netin tila kesken.

The thing is, mää en halua jakaa heidän musiikkiaan mun blogissa. Jo noiden nimien kirjoittaminen teki pahaa. Siksi valitsin mielestäni aivan mahtavan biisin hyvällä featuuraajalla, mutta kuitenkin esittäjällä, josta en tykkää.

Mä en vaan tykkää Calvin Harrisin musiikista. Tai no muusta musiikista, tää biisi on ainoa hyvä ja sekin Theo Hutchcraftin takia. Miten se eroaa David Guettasta, Aviciista, Armin Van Buurenista ja muista napinpainajista? Ei siinä muuten mitään, kaikki kunnia heille ja heidän menestykselleen ja tykkään edelleen Jake Otterin Movement-albumista. Mutta konemusiikki pelkälteen ei ole noin muuten mulle oikein koskaan auennut. Joskus kyllä löytyy oikein upeita instrumentaaleja ja niitä jytään sitten oikein olan takaa. Mutta muuten sitten ei.

Tää biisi on edelleenkin todella hyvä ja Theo Hutchcraftin ääni ihan parasta antia. Videota mä en oikein arvosta, naiset hilluu rintsikoisillaan ja semmosta "bailataan vailla huolta huomisesta"-meininkiä. Sanat on paikoin aikasta kivat ja muistuttaa mua ajasta ennen seurustelua. Kuuntelin tätä tosi paljon vain vähän ennen kun alettiin seurustella Keijon kanssa. "I love you, you'll never know." Indeed I knew, and he knew it too.

lauantai 11. kesäkuuta 2016

You didn't see that coming?

Oh yes, this is happening. Mun blogin ulkoasu on virallisesti epävioletti.


Ja nyt teillä on kaikilla tollanen ilme.

Mulla on ollut jo pitkään pieni ahdistuspeikko aivoissa blogini ulkoasun takia, samoin nimen ja sitä myöten myös url-osoitteen vuoksi. Joka kerta, kun oon avannut blogin, niin oon vähän irvistänyt mun blogille. Sisällössä ei ole mitään vikaa paitsi vanhoissa merkinnöissä, koska hyi, mut ei mennä nyt siihen. Inhosin mun edellisen bannerin otsikkofonttia. Kuvassa ei ollut mitään vikaa, päinvastoin. 

Mää oon viime aikoina ollut kovin innostunut kirppistelystä ja myymisestä siellä, ja tajusin erään asian, kun vein ensimmäistä erää myyntiin. Vein ihan kaikki pinkit vaatteet, muutaman mintunvihreän kappaleen, mutta myös epätavallisen paljon violetteja juttuja. Silloin tajusin sen.

Mun rakkaus violettiin on kadonnut.

Violetti on ihana väri edelleen ja tykkään nähdä sitä ympärilläni, mutta en oikein enää välitä pitää kyseistä väriä ylläni. Välillä kyllä pidän, koska jätin paljon violetteja vaatteita vaatekaappiin. Mutta kun on olemassa värejä kuten punainen, oranssi, tummansininen, musta, mustavalkoinen kuvio, viininpunainen ja harmaa, niin pelkän violetin pitäminen tuntuu tylsältä. Paljon vaikuttaa sekin, että violetti ei ole ollut muotiväri vähään aikaan eikä senvärisiä vaatteita myydä missään. Ostaisin varmasti, jos olisi (hyvään hintaan), mutku ei.

Mää oon myös ehkä jossain määrin pitänyt yllä violettifriikin mainetta, koska sellainen ajatus musta on kaikilla. Mut sit tajusin senkin, että olis kyllä typerintä ikinä pitää kiinni jostain vain sen takia, etten "järkyttäis" kaikkien mielikuvaa musta. Mää ennenkään oo muiden mielipiteistä välittänyt, tai oon, mut en tällaisissa "pinnallisemmissa" asioissa.

Eniten oon innostunut tällä hetkellä mustavalkoisuudesta höystettynä punaisella. Tällä hetkellä blogissa ei ole punaisen häivääkään paitsi kuvissa, mutta asia muuttuu, kunhan saan uuden bannerin tehtyä. En pidä kiirettä sen suhteen, mutta tulee varmasti viikon sisällä. Sen verran kärsimätön mä oon ollut, että tääkin muutos tuli aika ex temporeesti. Ei mun pitänyt ihan vielä tätä tehdä, mutta inspis iski ja hupsistakeikkaa!

Ensin väänsin ja säädin Bloggerin omien mallien kanssa, mutta ei tullu mittään. Kokeilin yksinkertaista mallia, jossa on ihan vaan valkoinen tausta, mutta sekin tyssäs, koska tekstien otsikoiden fontin väriä ei ollut mahdollista muuttaa. Sitten menin ihan vaan Googleen, kirjoitin "white background" ja tämä upea ruusutaustakuva löytyi. Ja mää rakastan ruusuja. Tekstit ja fontit pidin samoina, koska mitä sitä nättejä fontteja muuttamaan. Philosopher all the way! 

Olen harkinnut vakavasti myös blogin nimen muuttamista ja samoin myös url-osoite muuttuisi. En vain millään keksi hyvää nimeä. Muutamia hyviä on mielessä ja ehdotuksiakin oon saanut aina niin kekseliäältä aviomieheltäni. Ehdottomana ehtona on lyhyys ja ytimekkyys, koska nykyinen nimi on, no, ei lyhyt eikä ytimekäs. Sen tietää siitä, että lähes suosituin hakusana mun blogiin on "purple blogi". 

Mitäs te tykkäätte täysin uudistetusta ulkoasusta?

30 Day Song Challenge: Day 11 - A song from your favorite band.

COLDPLAY - ANOTHER'S ARMS



Ah, Coldplay. Vielä muutama vuosi sitten en tykännyt Coldplaystä yyyyhtään, mutta nykyään... I-ha-naa. Jos saisin kertoa tämän menneisyyden minälle niin ei varmana uskois. Chris Martinin ääni ei ole enää ällöttävä vaan miellyttävä ja musiikki hivelee kaikkia aisteja. Ainakin Ghost Stories iskee mulla luihin ja ytimiin.

Artistivalinta oli sinänsä vaikea, lempibändejä mulla kun on muutama muukin, mutta koska muiden bändien biisejä oli päätynyt muihin kohtiin tässä haasteessa, niin valinta kääntyikin helpoksi.

Biisivalinta kuitenkin oli vaikea. Another's Armsin lisäksi Midnight ja O samalta albumilta ovat yhtä upeita. Another's Armsissa on henkeäsalpaavan kaunis äänimaailma, jopa aavemainen tunnelma ja hyvin haikeat sanoitukset epäonnistuneesta rakkaudesta.

Rikon nyt vähän omia sääntöjä uppaamalla tähän myös nuo kaksi muuta ihanaa Coldplayn biisiä. Kuunnelkaa ja ihastukaa.


perjantai 10. kesäkuuta 2016

30 Day Song Challenge: Day 10 - A song that makes you fall asleep.

JOHANNA KURKELA - SINÄ NUKUT SIINÄ


Tää biisi ei varsinaisesti nukuta mua. Oikeestaan mikään biisi ei saa mua nykyään nukahtamaan, koska päinvastoin mää innostun musiikista niin paljon, etten malta nukkua. Teininä nukahdin kyllä useinkin kuulokkeet korvilla, mut en enää. Kuulokkeet tuntuu ikäviltä korvissa, jos haluan nukkua jommallakummalla kyljellä.

Valitsin kuitenkin tämän biisin, koska kuuntelin tätä ja kuuntelen vieläkin aina, jos ja kun joudun nukahtamaan ilman Keijoa vierelläni ja iskee kova ikävä. Johanna Kurkelan eteerinen ääni ja biisin unelmoiva tunnelma saa mut kuvittelemaan Keijon viereeni ja rauhoittumaan, jotta voin antaa itseni vajota syvälle unimaailmaan. Sanat ovat äärimmäisen kauniit ja oikeassa mielentilassa hyvin liikuttavat. Melodia on unenomaisen hidas, mutta vangitseva ja kertosäkeen voimalliset, rakkaudentäyteiset sanat sekä musiikin voimistuminen kuvastavat niitä suuria tunteita, joita varmasti jokainen nainen tuntee omaa miestään kohtaan. Kurkela on onnistunut upeasti kuvailemaan tämän kahden toisiaan rakastavan ihmisen jakaman jokapäiväisen hetken. Tämän biisin kuunneltuani kyllä kelpaa nukahtaa, kun viimeisenä asiana mielessä on oma rakas mies.

Keijo oli myös jälleen kerran se, joka esitteli mulle tämän todella kauniin biisin sekä Kurkelan muuta tuotantoa. On kyllä yksi upeimmista naisäänistä, ja mä en edes yleensä pidä naislaulajista. Sisällytin kuitenkin Kurkelan aiempaan tekstiini naislaulajista, jonka voit halutessas lukaista tästä.